Lapsi tuli, työt jatkuvat
Töissä

Lapsi tuli, työt jatkuvat

Työntekijällä on monenlaisia oikeuksia perheen ja työn yhdistämiseksi. Parhaiten paketti toimii, kun sekä työntekijä että työnantaja ovat aktiivisia. Työnantaja pystyy joustoin helpottamaan perheellisen arkea.

Palaaminen perhevapailta töihin ei aina suju kitkatta. Monella ei edes ole odottamassa työpaikkaa, ja niilläkin joilla on, voi olla edessä uudet tehtävät. Työpaikoilla olisikin hyvä olla valmiit käytännöt, mitä asioita perhevapailta palaavan kanssa käydään läpi, ettei vain oleteta, että palannut solahtaa vanhaan paikkaansa aivan kuin välissä ei olisi ollut kuukausia tai vuosia.

Esimiehen kanssa on syytä keskustella esimerkiksi siitä, kokeeko tehtävänsä vielä mieluisiksi vai haluaisiko uuden elämäntilanteen myötä kokeilla jotain muuta.

Moni petaa paluuta työelämään tekemällä töitä myös esimerkiksi vanhempainvapaalta käsin. Työnteko ei vaikuta Kelan tukiin silloin, kun työ tehdään sunnuntaina tai arkipyhinä. Jos tekee töitä muina päivinä, työnteosta pitää ilmoittaa Kelaan. Silloin vanhempainraha maksetaan työnteon ajalta vähimmäismääräisenä. Kotihoidon tukeen työskentely ei vaikuta.

Joustavat työajat auttavat

Tekipä sitten täyttä tai lyhennettyä työaikaa, työnantaja pystyy erilaisilla joustavilla käytännöillä huomattavasti helpottamaan perheellisen arkea. Esimerkiksi liukuva työaika takaa sen, että vanhemmat voivat vuorotella lapsen hoitoon viemisessä ja kotiin hakemisessa. Onnistuneilla järjestelyillä lapsen ei välttämättä tarvitse olla hoidossa liian pitkiä päiviä.

Myös mahdollisuus etätyöhön voi auttaa pitämään pallot ilmassa perheen ja työn kanssa jonglööratessa. Etätyöpäivänä voi olla kätevää laittaa pyykit koneeseen aamulla ennen töihin ryhtymistä ja ripustaa tauolla kuivumaan. Näin illalle jää enemmän aikaa vaikkapa lasten kanssa leikkimiseen.

Vanhemmalla on oikeus hoitaa sairasta lasta

Paineita aiheuttavat ne tilanteet, kun lapsi sairastuu, eikä kummallakaan vanhemmalla olisi työkiireiden vuoksi aikaa jäädä kotiin. Vanhemmalla on kuitenkin lain puolesta oikeus lapsen sairastumisen vuoksi jäädä neljäksi päiväksi kotiin hoitamaan alle 10­vuotiasta lasta. Myös vanhempi, joka asuu eri osoitteessa lapsensa kanssa, voi jäädä vapaalle hoitamaan lasta. Vanhemmat voivat hoitaa lasta esimerkiksi vuoropäivin.

Kuitenkin jos toinen vanhemmista on kotona vaikkapa vauvaa hoitamassa, työssäkäyvällä vanhemmalla ei ole oikeutta olla pois töistä. Poikkeuksena sääntöön on esimerkiksi tilanne, jos myös kotona oleva vanhempi on sairas.

Työn ja vapaa-ajan suhde kohdalleen

Moni työntekijä kaipaa selviä rajoja työn ja vapaa­ajan välille. Silloin hyviä konsteja ovat esimerkiksi se, että työpuheluihin tai ­sähköposteihin ei vastaa enää illalla vaikka klo 18 jälkeen, vaan työntekijä omistaa sen ajan perheelle. Voi myös päättää, että työt tehdään aina työpöydän ääressä. Työajan aluksi ja lopuksi voi kävellä pienen lenkin ulkona, mikä kääntää aivot oikeaan asentoon työstä vapaalle ja toisinpäin.

Kaikki eivät suinkaan kaipaa kovin selkeää erottelua työn ja vapaa­ajan välille, vaan monille työ­ ja vapaa­ajan yhteensulautuminen voi olla ratkaisu stressin vähentämiseen. Voi esimerkiksi tuntua huojentavalta, jos työnantaja ei mustasukkaisesti kyttää työaikaa, vaan työntekijä voi käydä joskus arkipäivänä ostamassa lapselle uuden talvihaalarin ja tehdä rästiin jääneen työn illalla lasten mentyä nukkumaan. Tällaisessa tilanteessa sekä työntekijän että työnantajan on oltava tarkkana, ettei töitä tule tehtyä liikaa. Vanhempien on toisaalta myös huolehdittava, että perheen yhteinen aika ei kulu siihen, että yksi räpeltää koko ajan kännykkä kädessä työasioita. Työssä ja arjessa jaksamisen kannalta on tärkeää varmistaa, että pienten lasten vanhemmille jää arjessa myös edes jonkin verran omaa aikaa.

Juttu on julkaistu alun perin muutama vuosi sitten Toimi-lehdessä.