Näin rakennat henkilöbrändin
Töissä

Näin rakennat henkilöbrändin

Henkilöbrändi kertoo muille, millainen ammattilainen olet ja mitä mieltä olet alasi asioista. Hyvin hoidettuna se auttaa säilyttämään työpaikan, saamaan uuden ja etenemään uralla.

Henkilöbrändi tuo julki ihmisen taidot, persoonan ja osaamisen. Sitä tuodaan esiin siellä, missä on tarpeen näkyä. Jos haluaa olla tunnustettu asiantuntija työpaikallaan, silloin vaikutetaan työpaikalla eli kokouksissa, palavereissa, kahvipöytäkeskusteluissa ja intrassa. Monelle se riittääkin, sillä useasti henkilöbrändäyksessä on yksinkertaisesti kyse oman ammattitaidon ja asiantuntijuuden esiintuomisesta omassa tehtävässään.

Jos haluaa näyttäytyä mielipidejohtajana ulospäin – eli jos oma kohderyhmä, kuten asiakkaat, sidosryhmät tai media ovat työpaikan ulkopuolella – suuntaudutaan ulospäin esimerkiksi seminaareissa tai sosiaalisessa mediassa.

Henkilöbrändi on sellaista omaisuutta, jota kukaan ei voi ottaa meiltä pois – ei, vaikka työpaikka menisi. Se on sosiaalista pääomaamme, johon kuuluu luomamme verkostot ja kontaktit. Jotta henkilöbrändi olisi aito ja vahva, sen takana pitää olla osaamista, substanssia. Valheellinen kupla omista kyvyistä puhkeaa ennen pitkää.

Kolme vinkkiä henkilöbrändin rakentamiseen

1. Tunne itsesi.

Millainen olet? Mitkä ovat vahvuutesi työssä? Kaipaatko ehkä uutta osaamista? Millaiset luonteenpiirteet ovat vallalla – oletko pitkäjänteinen, luova, konkreettinen tekijä vai ehkä tiiminvetäjä?

2. Viesti vahvuutesi muille teoin, ei adjektiivein.

Vältä kailottamasta, että ”Hei mä oon hauska, mukava ja nopea.” Sen sijaan osoita tuo kaikki tekemällä asioita, joista muut huomaavat, että olet hauska, mukava ja nopea. Sama pätee työnhaussa: älä latele itsestäsi adjektiiveja CV:ssä vaan kerro, mitä olet saavuttanut.

3. Kehitä itseäsi.

Kun tunnet heikkoutesi, tartu niihin rohkeasti ja käännä taipumuksiasi parempaan suuntaan. Jos esimerkiksi ärsyynnyt nopeasti, ryhdy tietoisesti kehittämään pitkäjänteisyyttäsi.

Vinkit antoi viestintäkouluttaja ja kriisiviestinnän asiantuntija Katleena Kortesuo muutama vuosi sitten Toimi-lehdessämme.