Jenni Janakka irtisanoutui, koska halusi kirjoittaa romaanin. Käsikirjoitus ei saanut kustannusopimusta, mutta Janakasta tuli röyhkeyden asiantuntija. Nyt hän kertoo muillekin, miksi kannattaisi kehdata enemmän.
Jenni Janakka teki juuri niin kuin työelämän innostajat kehottavat. Hän lähti tavoittelemaan unelmiensa työtä. Kuten yleensä, muutos vaati radikaalin ratkaisun.
”Irtisanouduin, koska halusin tulla merkittäväksi suomalaiseksi kirjailijaksi”, Janakka, 33, sanoo.
Oli helmikuu 2016, ja Janakka työskenteli myyntiedustajana kansainvälisessä yrityksessä. Toimeentulo oli turvattu ja arki mukavaa, mutta Janakka kaipasi haasteita.
”Minulla oli maailman fiksuin lähijohtaja. Hän sanoi: ihanaa, että olet ollut meillä, mutta sinun pitää olla jossakin muualla. Hän oli osannut odottaa irtisanoutumistani.”
Suunta tuntui niin oikealta, että Janakka kirjoitti innoissaan aamusta iltaan. Käsikirjoitus valmistui vielä samana keväänä.
Janakka tarjosi tekstiä kaikkiin kustantamoihin. Vastauksissa toistui sama viesti. Yksikään kustantamo ei halunnut julkaista Janakan luovuuden tuotetta.
”Ajattelin, että olen ihan sysipaska”, Janakka sanoo.
Twiittaa
"Että olen vain itsekseni hourailemalla päätynyt siihen, että olisin hyvä kirjoittaja.”
Janakka alkoi kehitellä ideoita tv-ohjelmiin ja tarjosi niitä tuotantoyhtiöihin. Niistäkään ei innostuttu.
Irtisanoutuminen alkoi kirpaista. Rahat olivat tiukilla ja itsetunto koetuksella.
Röyhkeyskoulun asennemuijaksi
Kun uuden, haparoivan uran aloittamisesta oli kulunut vuosi, Janakka teki päätöksen. Jos tämä on väsytystaistelu, minä en väsy, hän vannoi mielessään.
Nykyään Jenni Janakalla on uusi titteli itselleen: asennemuija. Se tarkoittaa sitä, että hän kehtaa pitää puoliaan ja kannustaa muitakin kehtaamaan.
Kaikki sai alkunsa kaksi vuotta sitten, kun Janakka oli mukana suunnittelemassa oheistapahtumaa Helsinki Design Weekille. Suunnittelupalaverin jälkeen juotiin kahvit ja vaihdettiin kuulumiset. Janakka kuunteli työryhmän keskustelua ja mietti: onpa paljon empimistä ja jossittelua.
”Ihmiset ilmaisivat, mitä he olisivat voineet tehdä, mitä heidän olisi kannattanut tehdä tai mitä he haluaisivat tehdä, mutta eivät kuitenkaan ole tehneet. Ajattelin mielessäni, että tämä on harmillista. Tunsin ne ihmiset ja tiesin, millaisia työntekijöitä he olivat. Heissä ei ollut mitään vikaa. He tarvitsivat vain lisää röyhkeyttä.”
Janakka lanseerasi Röyhkeyskoulun vielä samana syksynä. Se on Janakan kehittämä konsepti, jossa opetellaan tunnistamaan kiltin tytön syndrooma, huijarisyndrooma, liika arkailu ja se, kuinka ihminen itse rajoittaa omaa potentiaaliaan.
Ilman kustantamoilta saatuja hylkäyskirjeitä ideaa ei ehkä olisi syntynyt.
”Hylkyjen saaminen sai minut ajattelemaan uudella tavalla sitä, mitä kaikkea voisin tehdä. Ymmärsin, että kykyni nähdä omat mahdollisuuteni oli tosi suppea. En osannut nähdä kaikkia vaihtoehtoja.”
Janakan mielestä monilla on turhan romanttinen käsitys työelämästä ja urasta. Ihailemme ihmisiä, jotka tietävät jo nuorina, mitä haluavat, ja pyrkivät sinnikkäästi sitä kohti.
”Kannattaa muistaa, että kaikkein herkullisin työtarjous voi tulla vähän siitä vierestä. Miksi edes pitäisi toteuttaa se ensimmäinen idea?”
Röyhkeys on lämmintä energiaa
Röyhkeys-sanalla on ikävä kaiku, mutta Janakka tarkoittaa sillä positiivisia asioita. Hänelle röyhkeys on lämmintä energiaa, joka tuuppaa tekemään toisin, kun mieli tekisi empiä, arkailla tai ottaa taas se ylimääräinen homma.
Aihe on Janakalle tärkeä, koska kehtaaminen on ollut hänellekin vaikeaa. Hän on kärsinyt sekä huijarisyndroomasta että liiasta kiltteydestä ja vähätellyt usein omia kykyjään.
”Vaikka olen kirjoittanut kirjan röyhkeydestä ja kierrän puhumassa ihmisille siitä, mietin välillä, olenko minä ihan oikea ihminen puhumaan tästä.”
Janakka uskoo, että omien vahvuuksien tunnistaminen ja niistä kertominen on sitä tärkeämpää, mitä kiireisemmäksi työelämä muuttuu. Pomo ei välttämättä huomaa kaikkia alaistensa vahvuuksia, jos niitä ei tuo itse esiin.
Röyhkeys on tärkeää myös ihmisten itsensä vuoksi: jos ei koskaan pidä puoliaan, saattaa katkeroitua.
Twiittaa
”Jos on aina se, joka venyy ja täyttää ja tyhjentää tiskikoneen työpaikalla, toivoo mielessään, että joku huomaisi. Sellaista päivää ei ehkä tule, ja ajan myötä se alkaa tuntua epäreilulta.”
Tunnista kriittiset hetket
Jos röyhkeyttä haluaa oppia, tärkeintä on huomata hetket, joissa tekeminen jää kehtaamisesta kiinni. Se, kun ei hae kiinnostavaa työpaikkaa, koska ajattelee, ettei ole tarpeeksi pätevä. Se, kun venyy taas ylimääräisiin hommiin, koska ei kehtaa kieltäytyä.
”Hetkiä voi vaikka kirjata itselleen ylös. Missä tilanteissa pienennän itseäni? Milloin olen itse oman toimintani hidaste?”
Janakka uskoo, että röyhkeys on monelle erityisen vaikeaa silloin, kun asia on tärkeä. Kun unelmien työ tulee auki, on helpompi jättää hakematta kuin ottaa se riski, ettei tule valituksi.
”Hylätyksi tulemisen pelko on niin massiivinen, että tulee itse tyrmänneeksi itsensä.”
Koska Janakka on yrittäjä, hän joutuu markkinoimaan itseään koko ajan. Usein hetket, joina omasta osaamisesta pitäisi kertoa, täyttyvät selityksistä, joita Janakka kutsuu puheuretaaniksi.
”Jos sanon mahdolliselle asiakkaalle vain, että olen hyvä kirjoittamaan ja puhumaan, hyi olkoon, että vihlaisee. Alan pehmentää sitä ylimääräisillä selityksillä ja täytesanoilla”, Janakka sanoo.
”Kulttuurissamme ajatellaan helposti, että omasta osaamisestaan kertova ihminen on leuhka. Pelkäämme, että jos sanomme olevamme hyviä jossakin, meillä pitää olla siitä maisterinpaperit ja vähintään kymmenen vuoden työkokemus.”
Röyhkeys voi olla myös hiljaisuutta
Janakalle röyhkeys on usein hiljaa olemista. Sitä, että hän vastaa kehuihin vain kiitos, eikä ala vähätellä. Sitä, että pysyy hiljaa, kun kysytään, kuka voisi hoitaa tämän ylimääräisen homman.
Hänestä on tärkeää muistaa, ettei kieltäytyminen ole henkilökohtainen loukkaus vaan usein jopa palvelus kysyjälle.
”Jos ottaa työn vastaan tilanteessa, jossa ei vain ehdi tai kykene tekemään sitä, tehtävä tulee tehdyksi vaillinaisesti”, Janakka sanoo.
”Ajattelemme helposti, että kieltäytyminen johtaa konfliktiin tai että muut pitävät meitä sen jälkeen ikävänä ihmisenä eivätkä pyydä enää koskaan mitään. Ei se ole niin.”
Janakalta kysytään usein, onko hän nykyään röyhkeämpi kuin ennen. Ainakin armollisempi, hän yleensä vastaa.
Nykyään Janakka tiedostaa hetket, joina epäröinti tai vähättely ottaa vallan. Niin käy esimerkiksi silloin kun Janakan pitäisi ottaa yhteyttä mahdolliseen uuteen asiakkaaseen ja mieleen tulee monta hyvää syytä olla soittamatta: He ovat varmasti löytäneet jo sopivan tyypin. Heillä on varmaan hirveä kiire. Kellokin on jo melkein neljä.
”Olen monta kertaa käyttänyt ihan hirveästi energiaa siihen, että yritän arvata, koska on oikea hetki soittaa jollekin. Vaikka kuinka pinnistelisin, minulla ei mitenkään voi olla sitä tietoa.”
Kun epäröinnin huomaa, on helpompi toimia toisin. Tehdä silti, sanoa silti, soittaa silti.
Joka kerta kun Janakka onnistuu, hän tuulettaa.
”Siksi, koska se on kivaa, ja siksi, että niin aivot oppivat toimimaan toisin.”
Kuka?
- Jenni Janakka, 33
- Kotoisin Parkanosta.
- Asuu Helsingin Sörnäisissä.
Fakta
- 1996– Näyttelijä, muun muassa Helsingin Kellariteatterissa ja elokuvissa 8-pallo ja Luokkakokous
- 2013–2016 Myyntiedustaja
- 2016– Kirjoittaja, kolumnisti, puhetaiteilija
- 2017– Röyhkeyskoulun perustaja
- 2018– Hyvät ja huonot uutiset -tv-sarjan käsikirjoittaja
- 2018– Himocast-podcast yhdessä Kaisa Merelän kanssa