Resilienssiä muutosten keskelle
Töissä

Resilienssiä muutosten keskelle

Kirjoittaja: Heli Koppelo Kuva: Timo Heikkala

Resilienssi on sekä yksilön että yhteisön kykyä toimia luovasti ja joustavasti vaikeuksienkin keskellä sekä palautua tasapainoon kriisin jälkeen. Resilienssiä voi voi myös oppia, kertoo psykoterapeutti Soili Poijula.

1. Muutos on välttämätöntä luovuudelle

“Aiemmin käsitys oli, että muutos on mielenterveydelle vaarallista. Tutkijat kuitenkin hoksasivat, että jos kaikki pysyy samana, ei voi olla luovuutta. Luovuutta tarvitaan vaikeuksien voittamiseksi. Muutokset alettiinkin nähdä hyvänä asiana. 

Resilientit ihmiset näkevätkin vaikeudet haasteina, jotka on mahdollista voittaa. He ovat optimistisia tulevaisuuden suhteen ja tekevät parhaansa löytääkseen ratkaisuja ongelmiin – ja hyväksyvät asiat, joihin eivät voi vaikuttaa. 

Erityisesti yrittäjissä, asiantuntijoissa ja taiteilijoissa on niitä, jotka suuntautuvat haasteita kohti ja voivat hyvin epävarmuudenkin keskellä.”

2. Yksinään sinnittely murtaa ihmisen 

“Resilienssi, joka usein suomennetaan muun muassa muutosjoustavuudeksi tai kestävyydeksi, ei ole vain yksinään sinnittelyä tai läpi harmaan kiven puskemista. Jokaisella on murtumispisteensä. 

Resilienteillä ihmisillä eli niillä, jotka selviytyvät terveinä äärimmäisen vaikeissakin tilanteissa ja jopa kukoistavat jälkeenpäin, on tutkitusti ainakin yksi merkityksellinen, tukea antava ihmissuhde. 

Heillä on myös kyky pyytää apua sekä antaa sitä. He eivät eristäydy, vaan pysyvät osallisina tapahtumiin. Yksilökeskeinen ajattelu ei kehitä resilienssiä, eikä pelkkä sisu ole ratkaisu.“

3. Resilienssiä voi kehittää

“Resilienssiä – kestävyyttä, rohkeutta ja joustavuutta muutosten keskellä – voi myös kehittää. Kysymys on pitkälti ajattelutaidoista eli siitä, millaisia merkityksiä ja tulkintoja antaa asioille, tilanteille sekä teoille. Stressi sinänsä ei johda stressireaktioon vaan ihmisen tulkinta siitä. Ajatteluaan kehittämällä ihminen voi oppia terveellisempiä reaktioita stressiin. 

Resilienssikoulutuksissa paljon käytetty menetelmä on myös mindfulness eli hyväksyvä, tietoinen läsnäolo. Mindfulness kehittää resilienssiä, koska molempien ytimessä on uteliaisuus ja ajatus siitä, ettei vaikeuksia ja niiden aiheuttamia tunteita vältellä, vaan ne kohdataan ja käsitellään.

Omaa resilienssikykyään voi kehittää pitämällä huolta kehostaan, palautumisesta ja unesta. Hyvinvoivana jaksaa enemmän.”

+ Huumori helpottaa

“Huumorintaju on yksi selviytymisen keino ja terveyden merkki. Huumori vahvistaa resilienssiä lieventämällä jännitystä ja yhdistämällä ihmisiä. Nauru ennaltaehkäisee stressiä ja helpottaa henkistä painetta, asettaa asioita uuteen perspektiiviin. 

Siinä vaiheessa kun nauraminen loppuu työpaikalla, asiat ovat yleensä jo hyvin huonosti.

Nauruakin on toki monenlaista. Ihmisiä yhdistävä huumori on myönteistä ja siihen kuuluu taito nauraa hyväntahtoisesti myös itselle. Sen sijaan kyyninen, aggressiivinen ja itseä vähättelevä huumori on rikkovaa. Erityisesti vaativissa auttamisammateissa huumorintaju on tärkeä selviytymiskeino. Itseä kannustavaa huumoria voi käyttää myös yksin ollessa, huvittua elämän järjettömyyksistä ja absurdeista tilanteista. “

Kuka?

Soili Poijula on Oulussa asuva kriisi-, trauma- ja katastrofipsykologian asiantuntija ja psykoterapeutti. Hän on kirjoittanut useita kriisiä, surua ja traumaa käsitteleviä tietoteoksia. Hänen viimeisin teoksensa on Resilienssi – Muutosten kohtaamisen taito.