Kun työehtosopimuksista neuvotellaan, tärkein, suurin ja vaikein kysymys on usein raha. Menneiden kierrosten päätökset luovat pohjaa sille, että summien ja prosenttien ohessa oleellista on se, miten reilusti palkat perustellaan ja rahat jaetaan.
Ensi vuoden alun liittoneuvottelut ovat vasta lähestymässä, joten ERTOn asiantuntija Karo-Petteri Kuusisto on vielä vaitonainen sisällöstä. Syitä on kaksi. ERTOn jäsenet päättävät jäsenkyselyillä keskeisistä tavoitteista vasta syksyn aikana, ja samalla peliin kuuluu se, ettei omista tavoitteista turhaan hiiskuta.
Yhden asian Kuusisto rohkenee kuitenkin nostaa jo nyt esiin. Tes-pöydässä väännetään varmasti kättä rahasta. ”Rahaa, lisää rahaa, sitä haluavat aina kaikki”, Kuusisto naurahtaa.
Hänen otteensa aiheeseen on silti vakava. Erityisesti siihen, miten rahaa jaetaan. Toimihenkilöiden palkkakehitys on jäänyt työntekijöiden vauhdista, ja tätä pitäisi kyetä kuromaan umpeen. Voi myös olla, että pitkästä aikaa neuvotteluissa pyritään kohti niin sanottuja tasa-arvolisiä, Kuusisto arvelee. Autoliikenne- ja huolinta-aloilla maksetaan usein taulukkopalkkojen yli, ja naisten palkat ovat jääneet miesten palkoista jälkeen.
”Työtehtävien erojen sijaan tässä on nähtävissä hieman sitä, että miehillä näyttää paikallisissa neuvotteluissa käyneen parempi tuuri. Palkkaepätasa-arvo on asia, joka on korjattava ja sille sopiva aika olisi nyt.”
Tullilisä oli arvokas päätös
Aina tessipöydissä kyse ei ole summien suuruudesta, sillä raha merkitsee myös reiluutta, tes-neuvotteluissa ERTOn edunvalvontavaliokunnan puheenjohtajana istuva Tuija Kokkonen huomauttaa.
Hän nostaa hyväksi esimerkiksi vuonna 2018 sovitun tullilisän.
”Monesti palkat ovat yli taulukkopalkkojen, koska monessa yrityksessä ihmisten on hallittava eri tehtäviä. Isoissa yrityksissä sen sijaan tehtävät ovat rajattuja, palkat katsotaan taulukoista ja tullaajien vastuu on suuri”, Kokkonen sanoo.
Tullilisää tarvittiin Kokkosen mielestä myös erityisesti siksi, että näin työnantajapuoli saatiin tunnustamaan tullaustehtävien vaativuus.
”Rikoslain 46. pykälän mukaan tullaaja on henkilökohtaisessa vastuussa tekemiensä tullausten oikeellisuudesta. Halusimme sopimuksella sitä, että vastuu tunnustetaan, ja tarvittaessa myös työnantajat saataisiin osallistumaan oikeus- ja asianajokuluihin.”
Kokkonen näkee neuvotteluilmapiirin alalla hyvänä. Se näkyy esimerkiksi onnistuneena paikallisena sopimisena.
”Parissa huolinta-alan yrityksessä on saatu sovittua, ettei lauantaita lasketa lomapäiväksi. Tämä olisi hyvä saada myös tessiin, sillä työaikalakiin tätä muutosta saatetaan joutua odottamaan turhan pitkään.”
Tehtäväkohtainen palkkaus oli kova juttu
Kerstin Tuomela aloitti työt huolinta-alalla vuonna 1969. Ennen eläkkeelle jäämistään hän toimi kymmenkunta vuotta ERTOn edunvalvontavaliokunnan puheenjohtajana. Sitä ennen tes-asiat tulivat Tuomelalle tutuksi valiokunnan jäsenenä.
”Kauppaa on käyty kovasti vuodesta toiseen. Usein on niin, että kun jotakin saa, pitää jotakin antaa. Hyvä esimerkki tästä oli helatorstain saaminen vapaaksi, josta piti antaa muuttovapaa tilalle”, Tuomela sanoo.
Tuomelan mielestä tärkein muutos työehtosopimukseen saatiin vuonna 2006. Silloin aiempi, tehtävänimikkeeseen perustuviin palkkoihin pohjaava järjestelmä korvattiin uudella, tehtävän vaativuuteen perustuvalla palkkamallilla. Vanhasta 1970-luvun sopimuksesta ja tittelihierarkiasta oli aika ajanut ohitse.
”Se paransi erityisesti pienissä ja keskisuurissa sekä isojen yhtiöiden pienissä lentorahtikonttoreissa työskennelleiden asemaa. Molemmissa yhden ihmisen piti kyetä hoitamaan useita erilaisia huolinta-alan tehtäviä ja uusi, vaativuuteen perustuva palkkamalli oli heille reilumpi.”
Helpolla uusi sopimus ei syntynyt: sitä neuvoteltiin peräti 13 vuotta. Välissä alan suuri toimija ja sopimuksen puolestapuhuja Huolintakeskus myytiin, ja alan turbulenssi sekä akuutimmat tes-asiat olivat haudata uudistuksen alleen.
”Ja nythän A-, B-, C- ja D-vaatimusluokkiin perustuva malli alkaa käydä vanhaksi sekin, kun maailma on taas muuttunut lisää. Se on kuitenkin nuorempien asia”, Tuomela nauraa.