Parasta työssäni on ilo nuorten onnistumisista
Töissä

Parasta työssäni on ilo nuorten onnistumisista

Kirjoittaja: Hanna Kangasniemi Kuva: Mikko Käkelä

Sampo Riskilä työskentelee Kukunor ry:ssä hankepäällikkönä. Siellä hän on nähnyt, miten nuoret oppivat tiimityössä tärkeitä taitoja. Projektit antavat heille mahdollisuuden oppia motivoivalla tavalla toimimaan suunnitellusti ja aikataulussa.

“Alun perin minun piti opiskella historiaa, mutta päädyinkin musiikkipedagogin opintoihin. Työskentelin sitten freelance-muusikkona ja sähköbasson soitonopettajana useissa oppilaitoksissa.

Työ toisen asteen ammatillista erityisopetusta tarjoavassa ammattiopisto Livessä avasi silmäni sille, miten valtava merkitys musiikilla voi olla nuorille. Musiikin tekeminen yhdessä auttaa nuoria näkemään omien vahvuuksiensa kautta ja opettaa universaaleja työelämätaitoja. Pian päätinkin, että haluan tehdä taidoillani jotain enemmän ja työtä, jolla on laajempaa merkitystä.

Kouluttauduin sosionomiksi ja päädyin työntekijäksi Kukunori ry:n Mental Beauty Records -hankkeeseen. Mental Beauty Records julkaisi erityisryhmien musiikkia ja lisäksi se oli verkkopohjainen kulttuuripaja. Toiminnan tavoitteena oli tukea osallisuutta ja koulutus- ja työelämätaitoja musiikin julkaisutoiminnan keinoin.

Myöhemmin sain Kukunorissa hankepäällikön paikan. Käynnistimme verkossa toimivan Roso-tuotannon, jossa syrjäytymisuhan alla olevat 18–35-vuotiaat ja nuorten kanssa työskentelevät sote-alan ammattilaiset pääsevät tuottamaan yhdessä taidetta ja oppimaan toinen toisiltaan. Siellä tehdään musiikin ohessa myös kirjoitus-, kuvataide- ja videoprojekteja. On hienoa nähdä, miten nuoret oppivat tiimityössä tärkeitä taitoja. He voivat myös ideoida, suunnitella ja vetää itse työpajoja, joista saavat palkkion. Projektit antavat mahdollisuuden oppia motivoivalla tavalla toimimaan suunnitellusti ja aikataulussa.

Parasta työssäni on paitsi oman osaamisen monipuolinen ja merkityksellinen hyödyntäminen ja ilo nuorten onnistumisista, myös se, että työnantajani antaa minun jatkuvasti kehittää työtäni. Albert Einsteinia mukaillen “hulluutta on tehdä sama asia yhä uudelleen ja odottaa erilaista tulosta”​. Lisäksi minulla on yhä mahdollisuus myös soittaa ja keikkailla Helsinki-Cotonou Ensemble -yhtyeeni kanssa.”