Tieto tuo varmuutta työhön
Töissä

Tieto tuo varmuutta työhön

Kirjoittaja: Sandra Järvenpää

Iris Virkki päätti hankkia lisää ammatillista osaamista, ja kouluttautui työn ohessa lähihoitajaksi. Uuden oppiminen ei kuitenkaan jää tähän: syksyllä Virkki siirtyy jälleen takaisin koulunpenkille.

Työura ei suinkaan enää tarkoita yhteen ammattiin kouluttautumista. Ammattia vaihdetaan ja osaamista täydennetään.

Jyväskyläläinen Iris Virkki työskenteli noin viisi vuotta viittomakielen ohjaajana, kunnes päätti kouluttautua lisää. Hänen mielestään harva ottaa pelkkää viittomakielen ohjaajaa töihin, sillä se on ammattialana kovin tuntematon.

”Harva tietää mitä viittomakielen ohjaaja tekee, ja meidät sekoitetaan helposti tulkkeihin.”

Viittomakielen ohjaaja ohjaa ja avustaa asiakasta kokonaisvaltaisesti niin kommunikoinnissa kuin arkipäiväisissäkin asioissa. Tulkkauspätevyyttä ei viittomakielen ohjaajalla ole.

Työllistymiseen vaikuttaa myös se, että moni sosiaali- ja terveysalan paikka vaatii Virkin mukaan alan ammattitutkinnon, eikä viittomakielen ohjaajan tutkinto ole sellainen. Siksi hän päätti hankkia lähihoitajan pätevyyden.

”Koulutukset ovat toisiaan täydentäviä, varsinkin kehitysvammaisten saralla. Monet asiakkaat vaativat hoidollisen osaamisen, mutta monella on myös kommunikaatiossa tuen tarvetta.”

Työn ja opiskelun yhdistäminen onnistui Virkiltä kivuttomasti, sillä opinnot suoritettiin oppisopimuksella Kuurojen Palvelusäätiön palvelukeskus Metsolassa, missä Virkki on töissä.

Opinnot ja työ myös tukivat sisällöiltään kätevästi toisiaan. Kotitehtävät saattoivat käsitellä jotain, mikä työssä oli tullut vastaan ja toisin päin.

”Tekeminen oli koko ajan sopivasti erilaista, ja kun välillä pääsi käymään töissä, se tasapainotti oloa.”

Viittomakielen ohjaajan koulutuksen ansiosta Virkki sai hyväksiluettua monta kurssia, joten koulutus vei häneltä vain vuoden. Normaalisti lähihoitajan koulutus kestää kahdesta kolmeen vuotta.

Työnkuva ei uuden koulutuksen myötä muuttunut, sillä Metsolassa lähihoitajilla ja viittomakielen ohjaajilla on samat tehtävät. Sen sijaan tiedot ja ymmärrys syvenivät.

”Nyt osaan katsoa työtäni myös lääketieteellisestä näkökulmasta. Tiedän esimerkiksi, miksi silmätippoja laitetaan tietyssä järjestyksessä ja miksi niiden välissä pidetään tietyn pituinen tauko.”

Hän kertoo myös olevansa aiempaa enemmän perillä erilaisista työhön liittyvistä laeista, kuten vammaispalvelu- ja kyydityspalvelulaista, ja tietää mitkä koskevat ketäkin asukasta.

Oman työnkuvan ja työpaikan ymmärtäminen on lisännyt itsevarmuutta työtä tehdessä.

Uuden oppiminen ei kuitenkaan pääty tähän.

Ensi syksynä Virkki lähtee nimittäin opiskelemaan puhevammaisten tulkiksi saadakseen työhönsä ”tulkkauksen näkökulman”. Puhevammaisen tulkki tulkkaa sellaisen henkilön puhetta, joka ei pysty sitä itse tuottamaan, vaan käyttää apuvälineinä esimerkiksi kuvia tai puheohjelmia.

Tulkin koulutus on monimuotoinen, eikä tapahdu oppisopimuksen kautta. Virkki arveleekin sen olevan vaativampi elämänvaihe, vaikka kestää myös noin vuoden. Valmistautuakseen tulevaan Virkki yrittää organisoida aikataulut mahdollisimman hyvin. Se tarkoittaa esimerkiksi vapaapäivien pyytämistä töistä.

Virkki arvelee, että uudelleenkouluttautuminen ei ole hänelle vain vaihe, sillä hän nauttii uuden tiedon keräämisestä. Tulkkiopintojen jälkeen hän voisi mielestään kuitenkin hetkeksi keskittyä jo kerättyyn osaamiseen.

”Mutta ei sitä koskaan tiedä, jos innostuukin, ja lähtee vielä kouluttautumaan.”