Vaativa koulutus maksaa itsensä takaisin
Töissä

Vaativa koulutus maksaa itsensä takaisin

Kirjoittaja: Sandra Järvenpää

Taloushallintoliitto ja Tili-instituuttisäätiö ovat järjestäneet jo yli 40 vuoden ajan KLT-tutkintotenttejä. Kaksi vuotta sitten KLT:n rinnalle tuli PHT-tutkinto.

Vuosien varrella yli 3000 ihmistä on suorittanut kirjanpidon ja laskentatoimen tutkinnon eli KLT-tutkinnon. PHT-tutkinnon eli palkkahallinnon pätevyyden on suorittanut 600 ihmistä.

PHT-tutkinnon suorittamiseen vaaditaan tietty korkeakoulu- tai merkonomitutkinto sekä vähintään kolmen vuoden monipuolinen ja laaja työkokemus palkka- tai henkilöstöhallinnosta.

Mitä tämä oikeastaan tarkoittaa, Taloushallintoliiton viestintävastaava Mirka Marttunen?

”Jos on tehnyt itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisia palkkahallinnon töitä, eikä esimerkiksi assistentin tai harjoittelijan töitä, on tervetullut suorittamaan tentin”, Marttunen sanoo.

Kouluttautuminen kannattaa, sillä asiantuntijapätevyyden suorittaneista on kysyntää.

”Taloushallinnon alalla on pulaa tekijöistä, ja on selvää, että PHT- ja KLT-tutkintoja arvostetaan työmarkkinoilla.”

Kouluttautuminen vaatii aikaa ja rahaa

Molempien tutkintojen hinta on 245 euroa, jonka päälle kustakin tutkinnosta maksetaan vuosittain 75 euron suuruista ylläpitomaksua. Maksulla katetaan hallinnointikustannuksia, joita syntyy esimerkiksi siitä, kun tutkinnon suorittaneet raportoivat kolmen vuoden välein osaamisestaan Taloushallintoliitolle.

Maksulliseen koulutukseen voi kannustaa se, että tutkinnot tuovat usein mukanaan vaativampia työtehtäviä ja korkeamman palkan. Taloushallintoliiton viime vuonna tekemän kyselyn mukaan tilinpäätöstaitoisten kirjanpitäjien keskipalkka onkin noussut 500 euroa tutkinnon myötä.

Haastavat tentit osaavallekin

Molempiin tentteihin on opeteltava runsaasti aineistoa. Esimerkiksi PHT-tenttiin löytyy Taloushallintoliiton sivuilta pitkä aineistoluettelo, jossa on kirjoja, sähköisiä teoksia sekä erilaisia säädöksiä ja Verohallinnon ohjeita. Suuri osa materiaaleista on maksullisia.

Marttusen mukaan tenteistä voi päästä läpi myös lukemalla muita aineistoja, sillä kyseessä ei ole kirjatentti vaan osaamisnäyttö. Lisäksi on mahdollista osallistua valmennukseen. Valmennusta järjestävät muun muassa Taloushallintoliitto ja Helsinki Business College.

“Tentit ovat haastavia osaavallekin asiantuntijalle; viime vuosina tentin on läpäissyt noin puolet osallistujista”, Marttunen sanoo.

Päivän kestävässä tentissä on aikaraja ja laajat aihealueet. PHT-tentissä kysytään esimerkiksi työoikeudesta, palkanlaskennasta, ennakkoperinnästä ja sosiaalivaikuttamisesta.

”Lyhyessä ajassa täytyy onnistua näyttämään oma osaamisensa.”