Vapaaehtoinen vierelläkulkija
Vapaalla

Vapaaehtoinen vierelläkulkija

Kirjoittaja: Juho Paavola Kuva: Juho Paavola

Maahanmuuttajia mentoroiva Leena Helenius tekisi pelkkiä vapaaehtoistöitä, jos ei tarvitsisi palkkaa. Paras kiitos mentoroinnista on se, että voi auttaa jotain omana itsenään.

Ulkona sade vihmoo viileästi kuin jääkarhun henkäys, mutta Leena Heleniuksen hymy on lämmin kuin kesän aurinko. Sattumaako? Ei suinkaan. Helenius on uuden äärellä ja se saa hymyilemään.

Hän on vastikään tutustunut ensi kertaa Helsingin upeaan keskustakirjastoon Oodiin ja tavannut siellä yhden mentoroitavistaan. Seuraavalla viikolla Heleniuksella on ensitreffit uuden mentoroitavan kanssa.

Mentorointi eli toisen ihmisen ammatillinen tukeminen on Heleniuksen harrastus, kakkosduuni ja intohimo. ”Ehkä siksi, että minua kiinnostaa ihmisten auttaminen”, Helenius miettii.

Hän on pyörittänyt vuodesta 2017 yhden naisen konsulttiyritystä, joka neuvoo asiakkaita erilaisissa henkilöstöhallinnon kiemuroissa. Palveluihin kuuluu konsultointia ja coachausta eli valmennusta, joilla molemmilla on paljon yhteistä mentoroinnin kanssa. Mentorina Helenius on siis elementissään.

Ennen omaa yritystä Helenius teki 27 vuoden uran konsultti- ja informaatioteknologian palveluita tarjoavalla Capgeminillä. Hän aloitti sovelluskehittäjänä ja päätyi projektijohtamisen ja esimiestehtävien kautta henkilöstöhallintoon. Työ oli antoisaa, mutta organisaatiomuutosten myötä Helenius alkoi tuntea tekevänsä työtä ihmisten sijaan Excelin kanssa.

”Jäin opintovapaalle ja sen jälkeen hyppäsin yrittäjäksi. Ajattelin, että tässä iässä on korkea aika tehdä sitä, mitä itse haluan.” Se tarkoittaa Heleniukselle muun muassa vapaa-aikansa käyttämistä mentoroimiseen.

Mentori on vierellä kulkija

Hän kuvailee mentoria ihmiseksi, joka kulkee vierellä. ”Mentori jakaa ammatti- tai muuta kokemusta. Kuuntelijana mentori on ystävää tai puolisoa objektiivisempi ja hänen on oltava äärimmäisen luotettava”, Helenius listaa.

Harrastus alkoi pari vuotta sitten hieman vahingossa. Heleniuksen ystävä pyysi häntä mentoriksi Suomen Partiolaisiin, jossa oli käynnistymässä Value Based Leadership -johtajakoulutus.

Päätös syntyi nopeasti. Helenius sai ohjattavakseen nuoren ja kunnianhimoisen naisen, joka oli tottunut ottamaan vastuuta niin partiossa kuin opiskelu- ja työurallaankin. "Oli antoisaa nähdä kuinka tapaamistemme myötä hänen aluksi kapeakatseinen ja autoritäärinen johtajakuvansa sai uusia sävyjä. Nyt mentorisuhteemme on ohi, mutta olemme tavanneet toisiamme eri ikäisinä naisina, kavereina.”

Hieman myöhemmin Helenius aloitti Väestöliitolla Matkalla työelämään -mentoriohjelmassa. Sen tarkoituksena on antaa maahanmuuttajille tukea ja käytännön vinkkejä suomalaisesta työelämästä ja siten helpottaa työnhakua.

Aina mentorointi ei onnistu. Henkilökemiat eivät ehkä kohtaa tai odotukset voivat olla epärealistisia. ”Mentori ei esimerkiksi tee asioita mentoroitavan puolesta. Mentoriksi taas on turha lähteä, jos motiivina on kilven kiillottaminen tai oman erinomaisuuden esittäminen.”

Ja vaikka mentori jakaakin kokemustaan, toiselle ei myöskään voi antaa suoria ja yksioikoisia toimintaohjeita.

”Ei edes sitä, että menepä ajamaan taksia tai opiskele sairaanhoitajaksi, vaikka niillä aloilla töitä onkin. Jos teen asiat toisen puolesta, hän ei opi.”

 Viimeksi Helenius on mentoroinut kolmikymppistä italialaista psykologia, joka etsi oman alansa töitä ahkerasti.

”Hän oli todella motivoitunut. Aina tavatessamme hänellä oli mukanaan työhakemuksia, joita kävimme kohta kohdalta läpi.”

Heleniuksen asiantuntemus HR-alalta oli suuri apu, mutta mentorina oli myös osattava etsiä luovia ratkaisuja. Väestöliiton ohjelmassa mentorointi käydään suomeksi, jotta mentoroitavan asema työmarkkinoilla vahvistuu. Kieli taipuikin psykologilta mukavasti, mutta puhelimessa puhumista hän jännitti edelleen.

Helenius keksi, että yhteydenpitoa aletaan käydä sähköpostien ja viestien sijaan puhelimella. Se kannatti: nainen löysi sopivan työpaikan.

”Se oli upea tunne. Paras kiitos on se, kun huomaa kykenevänsä omalla osaamisellaan auttamaan toista. Jos rahan takia ei tarvitsisi tehdä töitä, tekisin vain vapaaehtoistyötä – ja opiskelisin”, Helenius nauraa.

Haluaisitko mentoriksi Väestöliiton Matkalla työelämään -hankkeeseen? Ota yhteyttä hankepäällikkö Gunta Ahlforsiin: gunta.ahlfors@vaestoliitto.fi