Uskalla mennä kohti omia arvojasi
Vapaalla

Uskalla mennä kohti omia arvojasi

Kirjoittaja: Juho Paavola Kuva: Juho Paavola

Music Finlandin toiminnanjohtaja Kaisa Rönkkö vie suomalaista musiikkia maailmalle ja jakaa mentorina uransa aikana oppimaansa viisautta nuoremmille. Hyvä mentori ei anna vastauksia, vaan haastaa toisen löytämään vastaukset itse, Rönkkö sanoo.

Elämä on sellaista, että lähes jokainen pohtii asioita tietämättä sitä, että luultavasti joku toinen on miettinyt samaa jo aikaisemmin. Ehkä löytänyt vastauksenkin.

Muutama vuosi sitten Music Finlandin toiminnanjohtajana työskentelevä Kaisa Rönkkö alkoi ajatella, että ehkä joku nuorempi voisi hyötyä niistä havainnoista, joita hän itse on tehnyt urallaan. Työkaverinsa vinkistä Rönkkö ilmoittautui mukaan Suomen Mentoreihin.

”Omat valintani eivät ole olleet helppoja tai yksinkertaisia, lähtien siitä kun pääsin lukion jälkeen opiskelemaan yliopistoon sekä kieliä että pianonsoittoa. Olen joutunut kulkemaan uteliaisuuden perässä kohti sellaisia urapolkuja, joista en nuoruudessani 1990-luvun Lappeenrannassa tiennyt ja uskomaan, että se kantaa”, Rönkkö sanoo.

Hän haluaa rohkaista myös muita seuraamaan niitä arvoja, jotka ovat tärkeitä

Esimiesten oppi kiertää eteen päin

Rönkön työnantaja Music Finland Ry auttaa suomalaisia muusikkoja ja musiikintekijöitä maailmalle, siis avaa ovia ja auttaa löytämään oikeita ihmisiä. Lisäksi yhdistys antaa tukea ja valmennusta kansainvälistymiseen.

Rönkkö on itse kulkenut luovilla aloilla pitkän ja polveilevan tien. Hän soitti pianoa pitkään tosissaan, mutta suuntautui lopulta johtotehtäviin. Ennen nykyistä työtään Rönkkö toimi viisi ja puoli vuotta Suomen Kansallisoopperan ja baletin orkesteripäällikkönä. Se oli kova henkilöstöhallinnon johtamiskoulu, sillä suoria alaisia vaativassa taidetalossa oli 130.

”Itselläni mentoria ei ole ollut, mutta sitäkin enemmän hyviä vanhempia kollegoja ja esimiehiä, jotka ovat auttaneet, kuunnelleet ja tukeneet. Ilman heitä olisi usko varmasti voinut loppua. Ajattelin, että olen oppinut heiltä ja omasta urapolusta paljon sellaista, millä voisin sparrata muita.”

Mentori haastaa, muttei vastaa

Rönköllä on nyt menossa kuudes mentorointisuhde. Mentorointi perustuu mentoroitavan eli aktorin tarpeille. Tavoitteet ja suunnitelma niiden toteutumiseksi määritellään yhdessä. Aluksi Rönkkö yleensä auttaa aktoriaan tunnistamaan omat vahvuutensa.

”Kaikilla on ollut hiukan erilaiset haasteet ja työelämän vaiheet. He myös ovat olleet hiukan eri aloilta. Yhdistävänä tekijänä on ollut palo merkitykselliseen työhön. Työhön ja maailmaan halutaan vaikuttaa ja saada aikaan muutosta.”

Valmiita vastauksia Rönkkö ei anna, mutta haastaa kyllä. Välillä kovastikin, sillä tavalla, jolla kaveri tai puoliso ei halua tai uskalla. Joskus vieraalle on helpompi puhua, Rönkkö sanoo.

”Mentori ei voi luvata, että toinen saa työpaikan tai löytää loppuelämänsä urapolun, koska se on aktorista itsestään kiinni. Sen sijaan aktorilla on lupa odottaa aitoa läsnäoloa ja sitä, että joku tarjoaa uusia näkökulmia.”

Toisen onnistuminen on paras kiitos

On vaikea sanoa, onko mentorointi työ vai harrastus. Toiseen ihmiseen on sitouduttava, mutta työstä ei saa palkkaa. Rönkölle paras palkinto on se, jos hän kykenee tukemaan nuorempia kasvattamaan itseluottamustaan, seuraamaan omia arvojaan ja vapauttamaan oma potentiaalinsa.

Mentorointi kestää vuoden, mutta Rönkkö pitää satunnaisesti yhteyttä sen jälkeenkin. Mentori merkitsee kriittistä ystävää tai rinnalla kulkijaa. Kun työ onnistuu, voi hyvin kulkea vähän kauempanakin.

”Sain juuri viestin eräältä mentoroitavaltani, että hän oli juuri saanut sen työpaikan, joka oli hänelle tuntunut ensimmäisestä tapaamiskerrastamme lähtien omalta. Sain jälleen kerran muistutuksen siitä, että sitkeä työ ja omiin unelmiin uskominen kannattavat.”

Kuka?

Kaisa Rönkkö

  • Koulutukseltaan MuM, M.A., Musiikkipedagogi (AMK)
  • Työskentelee ammatikseen Music Finlandin toiminnanjohtajana ja vie suomalaista musiikkia maailmalle
  • Toimii mentorina Suomen Mentorit ry:n kautta

Kiinnostaako mentorointi?

Haluatko merkityksellisen vapaaehtoistyön mentorina? Vai toivotko itsellesi mentoria tukemaan matkaasi kohti unelmien työtä?
Hae 30.9 mennessä mukaan STTK:laisten liittojen mentorointiohjelmaan »