Sormet multaan!
Vapaalla

Sormet multaan!

Kirjoittaja: Heli Koppelo

Luontokokemus tekee terää niin mielelle kuin keholle, se on tullut korona-aikana selväksi. Kesällä luonnosta voi nauttia entistäkin kouriintuntuvammin upottamalla kädet kunnolla multaan.

1. Aistien sinfoniaa

Monien työ on yhtä kiirettä ja ongelmanratkaisua. Kasvien ja kukkien istuttamisesta ja hoitamisesta voikin saada valtavaa mielihyvää juuri siksi, että se on niin konkreettista: saa työskennellä käsin, aistia mullan iholla, nuuskia mullan rentouttavaa tuoksua ja lopuksi nähdä silmillään työnsä tuloksen. Kuuloaistille voi tarjota joko hiljaisuutta tai hyvää musiikkia – siitä myös kasvit pitävät!

2. Buustia immuniteetille

Maaperän mikrobiston tiedetään vaikuttavan ihmisten mikrobistoon ja sitä kautta parantavan vastustuskykyä ja suojaavan tulehduksilta. Muun muassa Helsingin yliopistossa on huomattu, että luonnossa ja nimenomaan aidon mullan kanssa kosketuksissa oleminen on erityisen tärkeää lapsena immuniteetin vahvistumisen kannalta. Eikä tee haittaa aikuisillekaan!

3. Kasvun seuraaminen

Kasvien kanssa puuhailu laskee tutkitusti stressiä ja parantaa mielialaa. Kasvien kasvun seuraaminen ja niistä lempeästi huolehtiminen vahvistaa kärsivällisyyttä ja antaa parhaimmillaan onnistumisen kokemuksia, joita ei muualta saa. Hyötykasveista saa valmistettua herkullisia, tuoreita aterioita, mikä on moninkerroin palkitsevaa.

4. Mallia työpaikalle

Puutarha on monelle paratiisin vertauskuva, mutta voi siitä ottaa mallia työpaikallekin. Onko töissä ravinteikas pohja eli ilmapiiri, josta kaikkien on hyvä kasvaa? Miten siemeniä eli uusia ideoita kohdellaan? Miten on turvauduttu tuholaisilta? Sataako päällenne tarpeeksi vettä eli kannustusta? Yhteisen puutarhanne petraamisesta voi tulla mitä hedelmällisin keskustelunaihe.