Rohkaistu sijoittamaan
Vapaalla

Rohkaistu sijoittamaan

Kirjoittaja: Hanna Kangasniemi

Opettele sijoittamaan sijoittajabloggaaja Jasmin Hamidin vinkeillä.

Varmista selusta

Tilillä olisi hyvä olla aina rahaa 3 kuukauden menoihin. Sijoittamaan ei kannata ryhtyä viimeisillä rahoilla tai lainalla.

Sopiva summa sivuun

Voit aloittaa sijoittamisen pienelläkin summalla, kuten 50 eurolla. Jotta säästämisestä ja sijoittamisesta tulee rutiini, raha kannattaa laittaa säästöön heti palkkapäivänä vaikka suoraan rahastoon tai säästötilille. Hyvä vaihtoehto on esimerkiksi Nordean “X euroa syrjään joka korttiostoksesta” tai S-pankin Säästäjä-palvelut.

Rahastoilla alkuun

Sijoittaminen on helpointa aloittaa matalakuluisilla indeksirahastoilla. Osakkeisiin sijoittaminen vaatii hieman enemmän perehtymistä ja alan seuraamista. Pankeilta ja talouslehdistä saa hyviä neuvoja. Myös sosiaalisesta mediasta tai blogeista voi saada ideoita sijoituskohteiksi, mutta sijoituspäätös on tehtävä aina itse. Opiskelemalla ja kokeilemalla oppii ja kehittyy.

Valitse sijoituspalvelu

Sijoittaminen aloitetaan tekemällä sopimus sijoituspalveluissa, joita tarjoavat pankit mutta myös siihen erikoistuneet yritykset. Luontevin tapa on käyttää oman pankin sijoituspalvelua. Eri pankkien väliset hintaerot ovat kilpailun myötä tasoittuneet. Kuluja kannattaa silti vertailla.

Pitkäaikaisuus ja säännöllisyys

Sijoittamisen hyödyt konkretisoituvat vasta pitkällä aikavälillä. Säännöllinen kuukausisäästäminen on usein järkevin vaihtoehto. Pitkä aikajänne tasoittaa sijoittamisen riskiä. Korkoa korolle -ajattelussa on sijoittamisen juju: Esimerkiksi säästämällä pankkitilille 20 vuotta 100 euroa kuukaudessa, saa kokoon 24 000 euroa. Sijoittamalla rahastoihin 5 prosentin tuotolla kasassa voi olla 20 vuoden kuluttua jopa 40 000 euroa.

Muista verot

Sijoitusten myyntituotoista pitää maksaa veroa, mutta osingoista tieto menee suoraan verottajalle. Jos haluaa välttää mätkyt, verot ja vähennykset kannattaa huomioida ajoissa.

Vinkit antoi Jasmin Hamid, näyttelijä ja sijoitusbloggaaja.