ERTO tavoittelee uutta keskusjärjestöä

ERTO on mukana uuden keskusjärjestön perustamishankkeessa. Valmistelukokoukseen 16.1. osallistui yhteensä 73 palkansaajaliiton edustajaa kaikista kolmesta keskusjärjestöstä (SAK, STTK ja Akava).  

Tavoite on, että uusi keskusjärjestö aloittaisi toimintansa vuoden 2016 aikana.

- Olennaisinta on jäsenille tuotettava lisäarvo ja edunvalvonta, ei olemassa olevien organisaatioiden säilyttäminen. Kaikkia palkansaajia koskee mm. seuraavat ongelmat: pätkätyöt, irtisanomisen helppous, harmaat ylityöt, sopimuksettomat alat ja tasa-arvokysymykset.  Näihin voidaan vaikuttaa vahvistamalla ja keskittämällä edunvalvontaa tehokkaaseen, riippumattomaan, avoimeen ja demokraattiseen uuteen keskusjärjestöön, ERTOn puheenjohtaja Juri Aaltonen sanoo. 

Aaltonen on työuransa aikana työskennellyt kaikkien keskusjärjestöjen alaisissa liitoissa. Ennen ERTOn puheenjohtajuutta Aaltonen toimi STTK:n kansainvälisten asioiden päällikkönä. 

- Työsuhdeneuvonnassa olen nähnyt, että jäsenten tarpeet ja ongelmat ovat samanlaisia kaikissa keskusjärjestöissä, Aaltonen kertoo. 

Uuden keskusjärjestön tavoite on vahvistaa palkansaajien ja yksinyrittäjien taloudellista ja henkistä hyvinvointia sekä edistää yhteiskunnallista tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Järjestö on poliittisesti sitoutumaton ja se ottaa vastuulleen lakkautettavien keskusjärjestöjen kansalliset ja kansainväliset tehtävät.

Keskusjärjestön toiminta pohjautuu demokraattiseen edustukseen, joka huomioi kaikkien jäsenryhmien tarpeet. Uusi keskusjärjestö ei heikennä ammattiliittojen itsenäistä asemaa työehtosopimusosapuolena.

Lisätietoja: puheenjohtaja Juri Aaltonen, p. 040 553 8536