ERTO ja Pro antoivat lakkovaroituksen taloushallintoalalle

ERTO ja Ammattiliitto Pro ovat tänään ilmoittaneet lakosta taloushallintoalalle 27.2. – 4.3. väliseksi ajaksi. Lakko peruuntuu, jos osapuolet pääsevät sopimukseen ennen lakon alkamista. Katso tarkemmat toimintaohjeet »

Jos taloushallintoalan työehtosopimusneuvotteluissa ei saavuteta sopimusta reilun kahden viikon kuluessa, alkaa taloushallintoalan historian ensimmäinen lakko. ERTO ja Ammattiliitto Pro ovat tänään ilmoittaneet työnseisauksesta eli lakosta taloushallintoalalle 27.2. – 4.3. väliseksi ajaksi.

- Lakko peruuntuu, jos pääsemme työnantajapuolen kanssa sopimukseen ennen lakon alkamista. Meidän ensisijainen tahtotilamme on ollut ja on edelleen päästä sopimukseen ilman lakkoa, muistuttaa Toimihenkilöliitto ERTOn puheenjohtaja Juri Aaltonen.

Toteutuessaan lakko koskee yrityksiä, jotka ovat Palvelualojen työnantajat Palta ry:n taloushallintoalan jäseniä sekä lakkoilmoituksessa ilmoitettuja yrityksiä. Lakko ei kuitenkaan koske yrityksiä, joissa noudatetaan jotain muuta kuin Taloushallintoalan työehtosopimusta.

- Ala on kasvanut jo vuosia, menestyy erittäin hyvin ja alaa vaivaa työvoimapula. Emme voi hyväksyä työnantajan vaatimia työehtoheikennyksiä, eivätkä voi alan työntekijätkään. Tekemämme kyselyn mukaan vain 1,5% vastaajista ei ole valmiita lakkoon. Edellytämme reilua ja oikeudenmukaista sopimusta, jossa muun muassa kikytunnit poistuvat, vuosilomalakia noudatetaan ja vähimmäispalkkoja korjataan vastaamaan paremmin käytännön palkkatasoa, sanoo Juri Aaltonen.

Koko alaa koskeva liukumakielto eli liukumasaldojen kerryttämiskielto on edelleen voimassa ja jatkuu. Toisin kuin lakko liukumakielto koskee edelleen koko taloushallintoalaa eli on lakkoa laajempi. Liukumakieltokaan ei kuitenkaan koske yrityksiä, joissa noudatetaan jotain muuta kuin Taloushallintoalan työehtosopimusta.

ERTOn jäsenyhdistys Taloushallinnon ammattilaiset ry on maan ainoa pelkästään taloushallinnon ammattilaisten asioihin keskittynyt alan työehdoista sopiva yhdistys.

Lisätiedot
Puheenjohtaja Juri Aaltonen
040 553 8536
juri.aaltonen@erto.fi