Kolmasosa työntekijöistä työskentelee tällä hetkellä etänä – puolella työpaikan johtamiskäytännöt ontuvat

Kolmasosa palkansaajista tekee tällä hetkellä etätöitä. Heistä puolet kertoo, ettei esimies seuraa heidän työtaakkaansa tai jaksamistaan. Joka neljäs sanoo, ettei ole saanut kriisiaikana riittävän hyviä ohjeistuksia esimieheltään etätyön tekemiseen. Tämä tuli ilmi Toimihenkilöliitto ERTOn tekemästä kyselystä, johon vastasi 1000 palkansaajaa.

Kolmasosa kaikista palkansaajista tekee tällä hetkellä etätöitä. Pääkaupunkiseudulla etätöitä tekee puolet kaikista työntekijöistä. Asiantuntijoista ja toimihenkilöistä etätyötä tekee Suomessa tällä hetkellä jopa 65 prosenttia.

Etätöitä tekevistä puolet kertoo, ettei esimies seuraa aktiivisesti hänen työtaakkaansa tai jaksamistaan. Joka neljäs sanoo, ettei ole saanut kriisiaikana riittävän hyviä ohjeistuksia esimieheltään etätyön tekemiseen. 40 prosenttia etätyötä tekevistä kertoo työssä jaksamisensa huonontuneen koronakriisin aikana.

Toimihenkilöliitto ERTO selvitti palkansaajana työskentelevien etätyön tekemistä kyselytutkimuksella huhtikuun alussa. Kyselyyn vastasi 1000 palkansaajaa.

- Kun ottaa huomioon, että joka kolmas kertoo tekevänsä etätyötä nyt ensimmäistä kertaa koskaan, moni voi olla aika hukassa tässä tilanteessa, sanoo Toimihenkilöliitto ERTOn puheenjohtaja Juri Aaltonen.

Hyvä johtaminen entistä tärkeämpää

Aaltonen peräänkuuluttaakin hyvän johtamisen merkitystä. Esimiehen tehtävänä on seurata työaikaa, työn etenemistä ja työntekijän kuormittumista aktiivisesti myös etätyössä.

- Kun emme ole päivittäin kasvotusten samassa tilassa, on keskusteluyhteys ja tilanneseuranta entistä tärkeämpää. Työajan riittävyyden ja työssä jaksamisen arvioiminen ovat korona-aikana entistäkin vaikeampia tehtäviä. Esimiehen olisi hyvä ottaa tavaksi jutella alaistensa kanssa muustakin kuin tiukasti työhön liittyvistä asioista ja tunnustella muun muassa jaksamista, Aaltonen sanoo.

Joka viides etätyötä tekevistä kertoo kyselyssä, ettei ole saanut työnantajalta mitään etätyötä tukevia työvälineitä. 41 prosenttia kertoo saaneensa osan riittävistä välineistä.

- On työnantajan intressi ja tehtävä varmistaa, että etätyössä työvälineet ovat kunnossa eli esimerkiksi että tietokone on etätyöhön soveltuva, työntekijällä on tarvittaessa langattomat luurit käytössä ja että näyttökin on riittävä. Vakavalta piittaamattomuudelta kuulostaa, ettei viidesosa ole saanut etätyössä tarpeellisia välineitä laisinkaan, Aaltonen huomauttaa.

Yritysten johtamiskulttuuri kannattaa luoda nyt etätyötä tukevaksi, sillä etätyön tekeminen lisääntyy varmasti tuntuvasti koronakriisin jälkeen verrattuna sitä edeltävään aikaan.

- Kysyimme jäseniltämme syksyllä ennen koronakriisiä etätyön tekemisestä. Silloin jo kolmasosa sanoi haluavansa tehdä tulevaisuudessa enemmän etätöitä, sanoo Aaltonen.

Yhteyshenkilöt:
Puheenjohtaja Juri Aaltonen
040 553 8536
juri.aaltonen@erto.fi

 

Taustatiedot tutkimuksesta:

Kyselytutkimuksen on toteuttanut YouGov Finland Toimihenkilöliitto ERTOn toimeksiannosta.

Tutkimuksessa haastateltiin 18-63 -vuotiaita, jotka olivat työelämässä palkansaajina maaliskuun alkupuolella, juuri ennen koronaepidemian varsinaista alkua. Tällä otantatavalla haluttiin varmistaa se, että mukaan otokseen on mahdollista tulla mukaan myös sellaisia, jotka ovat koronaepidemian vuoksi joutuneet työttömiksi tai lomautetuiksi.

Otos on satunnaisotos, eikä sitä ole kiintiöity tai painotettu. Se edustaa kuitenkin alueellisesti ja sukupuolen mukaan hyvin tarkkaan koko aikuisväestön jakaumaa.

Tiedot kerättiin sähköisenä kyselynä 8.4. – 14.4.2020 välisenä aikana YouGovin kuluttajapaneelissa.

Lopullinen vastaajamäärä on 1000. Kokonaistuloksissa keskimääräinen luottamusväli on noin ± 2,8%-yksikköä suuntaansa (95%:n luottamustasolla).