Palkansaajien mielenilmaisu 18.9. – Ohjeita ERTOn jäsenille

Mielenilmaisun aika ja paikka

Perjantai 18.9. klo 11–13.00 Helsingin Rautatientori. Ohjelmaa (musiikkia, puheita, haastatteluja ym.) on klo 11.30–12.15. 

Ohjelma »

Mistä löydän muut ertolaiset?

ERTOn väki kokoontuu Helsingissä Kampin kauppakeskuksen ja Tennispalatsin/Finnkinon välisellä aukiolla ennen mielenilmausta klo 9.00–10.30. Karttalinkki »

Jaamme osallistujille välineitä mielenilmaukseen. Tunnistat joukkiomme henkilökunnan sinisistä huomioliiveistä. Paikalla on myös ERTOn lippu. 

Siirrytään yhteisjoukkona Rautatientorille klo 10.30. Mielenilmaus alkaa klo 11.00. Rautatientorille voi toki mennä itsekseenkin.

Huom. Rautatientorille vievät ajoväylät ovat suljettuina noin kello 9.30–14. Hakaniemen suunnasta kadut on suljettu Kaisaniemen liikenneympyrän kohdalta kohti Rautatieasemaa, lännessä Mannerheimintieltä itään.

Miksi mielenilmaisu järjestetään?

Mielenosoituksella puolustetaan työmarkkinajärjestöjen vapaata oikeutta sopia työ- ja virkaehtosopimuksista ja vastustetaan hallituksen yksipuolisia päätöksiä heikentää palkansaajien työehtoja pakkolaeilla. Hallitus haluaa mm. määrätä sairauslomaan palkattoman karenssipäivän ja muuttaa arkipyhät palkattomiksi sekä leikata pakottamalla ylityö- ja sunnuntaikorvauksia.

Mielenosoitus ei kohdistu työehtosopimuksiin tai niiden määräyksiin. Mielenilmauksen tavoitteena ei ole vahingoittaa työnantajaa.

Kuka voi osallistua?

ERTO ja ERTOn henkilökunta on mukana tapahtumassa, mutta mielenilmaisuun osallistumisesta päättää jokainen jäsen vapaasti ja itse. Osallistuminen on vapaaehtoista. Toivomme kuitenkin laajaa osallistumista.

Virkasuhteessa olevalla pitää olla työstä poissaoloon esimiehen lupa.

Jos olet jonkin muun liiton kuin ERTOn jäsen, kysy osallistumisesta omasta liitostasi.

Mielenosoitukseen ovat ammattiliittojen jäsenten lisäksi tervetulleita kaikki, jotka ovat huolestuneita hallituksen tavasta ja keinoista tehdä leikkauksia. ERTO ei kuitenkaan vastaa ei-jäsenten osallistumisesta mahdollisesti aiheutuvista seurauksista.

Omalla ajalla vai työaikana?

Kyseessä on valtakunnallinen mielenilmaus, joka ei ole ertolaisten osalta lakko. Osallistuminen ja töistä pois oleminen on täysin laillista. Ensisijaisesti sovi poissaolostasi työnantajasi/esimiehesi kanssa. Voit esim. käyttää lomia, liukumia, saldovapaita, työaikapankkia tms. On kohteliasta ilmoittaa poissaolosta työnantajalle/esimiehelle etukäteen, mutta poissaoloa ei voi kieltää. Voit halutessasi ilmoittaa asiasta esimerkiksi tekstiviestillä perjantaiaamuna. Mielenilmaukseen osallistumisesta voi seurata ainoastaan ansionmenetys ko. ajalta.

Mielenilmauksen takia voi omalla ilmoituksella olla pois töistä itse mielenosoituksen ajan lisäksi osallistujan itse arvioimat kohtuulliset matka-ajat tapahtumaan ja sieltä pois. Käytännössä pois töistä voi päivätyöläinen olla siis koko perjantain.

Mielenilmauksen jälkeen tulee palata töihin työvuoroluettelon tai vastaavan mukaisesti.

Jotkin valveutuneet työnantajat ovat antaneet luvan osallistua mielenilmaukseen työaikana ja palkallisesti. Kysy asiasta esimieheltäsi.

Voiko mielenilmaukseen osallistumisesta seurata jokin rangaistus?

Mielenosoituksen ajalta ei tarvitse maksaa palkkaa. Kaikki muut seuraukset ovat laittomia. Mikäli työnantaja uhkaa sinua muilla seurauksilla, ota välittömästi yhteyttä ERTOn toimistoon.

Maksaako ERTO matkakulut tai ansiomenetyskorvauksia?

ERTO ei maksa osallistujien matkakuluja eikä ansionmenetyskorvauksia. Voit osallistua maksuttomiin yhteiskuljetuksiin, varaa oma paikkasi pian.

Yhteiskuljetuksia

Tampere, ERTOn oma kuljetus »
Bussi lähtee Tampereen linja-autoasemalta (Hatanpään valtatie 7) kello 7:30 ja tunnisteena bussissa on maininta ERTO.

Voit osallistua liittojen ja keskusjärjestöjen yhteiskuljetuksiin:

Häme (Reitit: Lahti-Mäntsälä-Helsinki, Riihimäki-Hyvinkää-Järvenpää-Helsinki, Hämeenlinna-Helsinki) »

Turku » 

Pohjois-Savo » 

Etelä-Savo » 

Pohjois-Karjala »

Kaakkois-Suomi » 

Keski-Suomi » 

Satakunta » 

Etelä-Pohjanmaa » 

Mikkeli » 

Tammisaari ja Karjaa » paikkatiedustelut ja -varaukset: marjo.karvonen@gmail.com tai 040 533 4090 (myös sms)
Tammisaaren linja-autoasema klo 08:40
Karjaan linja-autoasema klo 09:00
Paluu noin klo 14:30/15:00

Porvoo » Paikkatiedustelut ja -varaukset: pamporvoo188@gmail.com 
Lähtö Porvoon linja-autoasemalta kello 9:30.

Lohja, Virkkala, Nummela » paikkatiedustelut ja -varaukset: jounilinden@hotmail.com
Linja-autoasema 9.00 – Lohjan linja-autoasema 9.15 – Nummela 9.35 – Hki rautatieasema 10.30.

Jokioinen » Paikkatiedustelut ja -varaukset: Jukka Heinämäki, p. 040 748 8020
Lähtö klo 8.30, Jokioisten torilta.

Forssa » Paikkatiedustelut ja -varaukset: Jaana Saaranen, p. 050 379 9269, jaana.saaranen@selry.fi
Lähtö klo 8.15 tilausajolaiturilta. 

Kaukojunat Helsinkiin

Perjantaina 18.9. kulkevien junien aikataulut:                                                             

  • Joensuu – Helsinki (S2), Lähtö: 5:28, Helsingissä 9:36
  • Seinäjoki – Helsinki (IC40), Lähtö: 5:38, Helsingissä 8:52
  • Kokkola – Helsinki (S42), Lähtö: 5:20, Helsingissä 9:30
  • Oulu – Helsinki (S46), Lähtö: 5:05, Helsingissä 11:30
  • Kuopio – Kouvola – Helsinki (IC70), Lähtö: 5:37, Helsingissä 9:48
  • Jyväskylä – Tampere – Helsinki (S80), Lähtö: 5:20, Helsingissä 8:30
  • Lappeenranta – Helsinki (IC102), Lähtö: 5:46, Helsingissä 7:48
  • Tampere – Helsinki (IC160), Lähtö: 5:33, Helsingissä 7:17
  • Lahti – Helsinki (236), Lähtö: 5:37, Helsingissä 6:40
  • Vaasa – Seinäjoki – Helsinki (S440/S42), Lähtö: 5:50, Helsingissä 9:30
  • Pori – Tampere – Helsinki (IC460/S80), Lähtö: 5:20, Helsingissä 8:30
  •  Turku – Helsinki (IC942), Lähtö: 5:37, Helsingissä 7:34

VR:n tiedote 18.9. junaliikenteeseen liittyen (mm. kaukoliikenteen aikataulut illalla klo 18 jälkeen) »

Onnibus

Vuorot, jotka pyritään liikennöimään 18.9. »

Kimppakyytejä

#STOP Kimppakyydit Helsinki-Uusimaa »

Kimppakyydit Oulu-Helsinki-Oulu » 

Kimppakyydit Helsinki-Kuopio-Helsinki »

Kimppakyyti Helsinki-Kouvola -välillä »

Kimppakyyti Helsinki-Pohjanmaa-Helsinki »

Kimppakyydit-yhteisö »

Kimppakyyti.fi »

Kyydit.net » 

Suomi24 Kimppakyydit »

Lisää Kimppakyytejä löytyy mm. Facebookista hakusanalla Kimppakyyti.

Pääkaupunkiseudun yhteiskuljetukset mielenosoitukseen

Keskusjärjestöt järjestävät pääkaupunkiseudun sisällä seitsemän yhteiskuljetusta perjantaina 18.9. pidettävään mielenilmaisuun. Kukin auto ajaa tiettyä ennalta määriteltyä reittiä ja pysähtyy myös matkan varrella ennalta määritellyillä pysäkeillä. Lähtöjä on useita. Autot ajavat samaa reittiä takaisin myös mielenilmaisun jälkeen. Autot kyltitetään SAK-kyltein /#STOP-kyltein sekä auton pääteaseman mukaan.

Pääkaupunkiseudun bussikuljetukset (pdf) »

En pääse paikalle, voinko osallistua muulla tavoin?

Mielenosoituksen lisäksi kantaa voi ottaa lähettämällä terveisensä hallitukselle ja allekirjoittamalla terveisethallitukselle.fi -nettiadressin. Palkansaajien keskusjärjestöjen avaamalla adressilla puolustetaan sopimisen oikeutta ja vastustetaan työehtojen yksipuolista heikentämistä.

Miten voin osallistua sosiaalisessa mediassa?

Käytä somessa yhteistä hashtagia #STOP. Kannattaa seurata myös tapahtuman sivua Facebookissa »

#STOP -picbadgesin eli profiilikuvan päälle laitettavan merkin Facebook-käyttöä varten voit ladata tästä linkistä » 

En ole saanut ERTOlta sähköpostiviestejä

Päivitä sähköpostiosoitteesi jäsenrekisteriin liiton eAsioinnissa » tai ilmoita se osoitteella viestinta@erto.fi.

Jos jäsenrekisterissä on oikea ja toimiva sähköpostiosoitteesi, etkä silti ole saanut viestejä, tarkista sähköpostisi roskapostikansio. Gmailissa kannattaa lisäksi tarkistaa ”tarjoukset”-välilehti.

Jos viestejä ei sittenkään löydy, ota yhteyttä viestintään viestinta@erto.fi.

Muuta kysyttävää

Laita viestiä tulemaan osoitteella: viestinta@erto.fi