ERTOn edustajisto hyväksyi vuoden 2019 toimintasuunnitelman

Toimihenkilöliitto ERTOn edustajisto kokoontui viikonloppuna ja hyväksyi kokouksessaan muun muassa vuoden 2019 toimintasuunnitelman. Lisäksi jäsenmaksua päätettiin jälleen laskea vuodelle 2019.

ERTOn edustajisto kokoontui lauantaina Lahdessa. Liiton puheenjohtaja Juri Aaltonen kävi kokouksen alussa läpi ajankohtaisia asioita, kuten syksyn aikana läpikäytyä irtisanomislakikiistaa.

Aaltonen esitteli myös yhdessä johtoryhmän kanssa vuoden 2019 toimintasuunnitelman. Suunnitelman mukaisesti ERTO tavoittelee kaikille parempaa työelämää myös ensi vuonna muun muassa tarjoamalla jäsenilleen entistä enemmän ammatillista lisäkoulutusta.

Jäsenmaksu laskee ensi vuonna

Edustajisto päätti jälleen laskea jäsenmaksua tulevalle vuodelle. Vuonna 2019 jäsenmaksu on 1,36 % bruttopalkkasta,. Minimijäsenmaksu laskettiin 10,25 euroon kuukaudessa. Maksimijäsenmaksu pysyy 44,50 eurossa/kk. Yrittäjä- ja eläkeläisjäsenten jäsenmaksut säilyvät ennallaan.

Muita painopisteitä vuoden 2019 toimintasuunnitelmassa ovat muun muassa lisätä henkilöstön edustajien määrää työpaikoilla ja parantaa luottamusmiesten paikallisen sopimisen valmiuksia, lisätä jäsenten työoikeustietämystä, kehittää jäsenten palvelukanavia ja kehittää sidosryhmäviestintää uuden intra-extranet-palvelun avulla.