Tarjoa lounas -kampanja käynnistyi vauhdikkaasti

Joulukuussa 2013 ja tammikuussa 2014 ERTOn jäsenet voivat tarjota lounaan ERTOn piikkiin itselleen ja työkaverilleen, joka ei vielä ole ERTOn jäsen. Lounaan tarkoituksena on saada liittoon kuulumaton liittymään ERTOon ja madaltaa keskustelukynnystä jäsenyydestä.

Lounaskampanja on käynnistynyt vauhdikkaasti ja useita lounaita on jo tarjottu menestyksekkäästi. 

Kaikkien lounaan tarjonneiden, lomakkeen palauttaneiden ja jäseniä hankkineiden kesken arvotaan 500 euron matkalahjakortti elokuussa 2014. Edellytyksenä on, että jäseneksi tullut on maksanut jäsenmaksunsa vähintään kesäkuuhun saakka.

Lounastarjoilun säännöt perustuvat erityisesti luottamukseen. Lounaan voi tarjota samalla kertaa korkeintaan kolmelle työkaverille, mutta vain kerran samalle henkilölle. Itse saa syödä monta kertaa. Lounastarjoilu tapahtuu työpaikkaruokalassa tai muussa vastaavassa työmaahinnoin. Maksimihinta yhdelle annokselle on 15 €/lounas. Lounaalla ei voi tarjota alkoholia. ERTO hyvittää lounaskustannukset jälkikäteen kuitteja vastaan. 

Lounasohjeistuksessa on mukana säännöt, lomake kulujen laskuttamiseksi ERTOlta ja vinkkejä lounaskeskusteluun. 

ERTOlla on oikeus keskeyttää tarjoa lounas -kampanja, jos siihen varatut määrärahat loppuvat tai kampanjaa käytetään väärin. Kampanjan mahdollisesta keskeytyksestä ilmoitetaan ERTOn kotisivuilla viikko ennen keskeytystä. 

Lisätietoja: tarjoalounas@erto.fi