Luottamusmiehen tai -valtuutetun ja työsuojeluvaltuutetun irtisanominen

ERTOn työehtosopimuksissa on yleensä määräykset luottamusmiehen työsopimuksen päättämisperusteista ja -menettelystä sekä vahingonkorvauksista. Esimerkiksi korvaus luottamusmiehen perusteettomasta työsopimuksen päättämisestä on yleensä 6-36 kuukauden palkkaa vastaava summa.

Myös työsuojeluvaltuutetun työsopimuksen päättämisestä saattaa olla määräyksiä työehtosopimuksessa. Jos määräyksiä ei ole, noudatetaan työsopimuslain säännöksiä. Työsopimuslain säännöksiä noudatetaan myös silloin, kun luottamusvaltuutetun työsopimus päätetään tai hänet lomautetaan.

Työsopimuslain mukaan luottamusmiehen ja -valtuutetun ja työsuojeluvaltuutetun irtisanominen on sallittua 

  • henkilöstä johtuvista syistä vain, jos niiden työntekijöiden enemmistö, joita luottamusmies tai luottamusvaltuutettu edustaa, antaa siihen suostumuksensa. Suostumuksen tulee olla selkeä ja nimenomainen. Työsopimuksen purkaminen on sen sijaan mahdollista samoilla perusteilla kuin toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen.
  • taloudellisista ja tuotannollisista syistä tai konkurssin tai saneerausmenettelyn johdosta vain, jos luottamusmiehen tai -valtuutetun tai työsuojeluvaltuutetun työ päättyy kokonaan. Lisäksi edellytetään, ettei hänelle voida järjestää hänen ammattitaitoaan vastaavaa tai hänelle muutoin sopivaa työtä tai kouluttaa häntä uusiin tehtäviin. Tämä merkitsee käytännössä yleensä sitä, että luottamusmies tai -valtuutettu ja työsuojeluvaltuutettu irtisanotaan viimeisenä. 

Perusteeton irtisanominen tai työsopimuksen purku

Jos työnantaja irtisanoo tai purkaa luottamusmiehen tai -valtuutetun tai työsuojeluvaltuutetun työsopimuksen perusteettomasti, hänet voidaan tuomita sakkorangaistukseen.

Silloin, kun luottamusmiehen tai -valtuutetun tai työsuojeluvaltuutetun työsopimus päätetään, on aina varmistuttava siitä, ettei päättämisperusteena ole toimiminen edellä mainitussa tehtävässä.