Siirry suoraan sisältöön

Keho ja mieli kuntoon

Moni työpaikka tarjoaa työntekijöilleen hyvinvointipalveluita. Kokosimme neljä erilaista esimerkkiä palveluista, jotka auttavat jaksamaan työssä.

Lenkkarit, vesipullo, jumppamatto, omenoita ja kuulokkeet.

Lifted nostaa koko työyhteisön lentoon

 
Organisaatio on enemmän kuin tekijöidensä summa. Liftedin yrityksille suunnattu hyvinvointipalvelu pureutuu sekä yksilön elämänhallintaan että hyvinvoinnin johtamiseen työpaikalla.
 
”Lifted WaaS on moderneille organisaatioille suunnattu palvelu työyhteisön hyvinvoinnin kehittämiseen. Palvelu kehittää sekä yksilöiden, eli työntekijöiden, itsensä johtamisen taitoja, että hyvinvoinnin johtamisen taitoja esimies- ja johtotasolla”, markkinointijohtaja Anna Wallin tiivistää.
 
Työntekijä voi saada apua esimerkiksi liikunta- tai ravintotottumuksiinsa, mielenhallintaan tai työtapoihin. Organisaation puolella huomio on puolestaan muun muassa johtamisessa, kulttuurissa, työn mitoituksessa ja näistä syntyvässä kulttuurissa. Lifted sitoo palvelunsa liiketoimintatavoitteisiin, jotka toteutuvat, kun ihminen ja työyhteisö voivat hyvin. 
 
”Siinä missä joku pudottaa painoa, toinen saavuttaa pysyvästi energisemmän olon ja kolmas positiivisemman elämänasenteen. Valmennus taipuu käyttäjän kuin käyttäjän tarpeisiin, tilanteeseen kuin tilanteeseen.”
 
 

Auntie auttaa pitämään stressin poissa 

 
Jokaisella on välillä mielessään ongelmia, jotka syövät intoa ja motivaatiota. Kipukohdat voivat kummuta työpaikalta, parisuhteesta tai huonosta unesta, mutta paino kasautuu vain yksille ja samoille hartioille.
 
Digitaalisesti toimiva hyvinvointipalvelu Auntie tarjoaa yhdeksän erilaista palvelupakettia, jotka pureutuvat erilaisista olosuhteista ja tilanteista syntyvän uupumisen ja stressin hallintaan. Jokainen paketti koostuu viidestä etätapaamisesta asiantuntijan kanssa sekä tehtävistä ja harjoituksista. 
 
Auntien johtaja Mervi Lammisen mukaan palvelussa on kyse erityisesti siitä, että ongelmiin olisi helppoa hakea apua jo aikaisessa vaiheessa.
 
”Jokainen uupuminen on liikaa. Työterveys tulee mukaan vasta myöhemmin ja erilaisella keinovalikoimalla”, Lamminen perustelee.
 
Auntien puoleen on hyvä kääntyä, jos työmotivaatio tuntuu kadonneen, stressi vie unet tai alkaa tuntua, ettei työn ulkopuolella ole enää elämää. 
 
”Samoin negatiivisuus ja huono fiilis alkavat ottamaan työpaikalla vallan tai ihmisten välisissä suhteissa on haasteita.”
 
 

Movendos tähtää pysyvään muutokseen 

 
Jokaisen elämäntilanne on erilainen, minkä vuoksi terveyteen ei ole olemassa standardiratkaisua. Hyvinvointipalvelu Movendosin Health Coaching -yksilövalmennus  keskittyy yksilölähtöisyyteen ja perustuu etätapaamisiin. 
 
Valmennus kestää kolmisen kuukautta. ”Etätapaamisten ansiosta valmennus on helppo aloittaa itselle sopivalla hetkellä, ja se on saavutettavissa mistä tahansa”, asiakkuusjohtaja Paula Mäkeläinen sanoo.
 
Valmennus sisältää viisi tapaamista henkilökohtaisen valmentajan kanssa sekä etätuen tapaamisten välillä. 
 
Movendosin tausta on käyttäytymis- ja terveystieteen tutkimuksessa. Valmennuksen ytimenä on arvo- ja ratkaisukeskeinen coaching-menetelmä, joka pyrkii tavoittamaan jokaisen yksilölliset tarpeet – olivatpa ne unta, ravintoa tai liikuntaa.
 
”Ihmisen omasta elämäntilanteesta ja arvoista lähtevä menetelmä on tutkitusti vaikuttava ja saavutetut muutokset usein pysyviä.”
 
 

Nousu Wellness pistää liikkumaan

 
Mitä matalampi kynnys on, sitä helpompi kuntokeskuksen ovesta on astua sisään. Nousu Wellness tarjoaa yrityksille tavan hankkia keskitetysti kaikki työntekijän tarvitsemat kuntopalvelut. Käytettävissä ovat Espoossa toimivan kuntokeskuksen kuntosali ja ryhmäliikuntatunnit, mutta tunteja voidaan järjestää myös yrityksen omissa tiloissa.
 
”Nousu Wellness -palvelut sopivat kaiken tasoisille liikkujille kuntotasosta huolimatta. Nousu App ohjaa jokaista liikkujaa liikkumaan oman kuntotason mukaisesti ja tarpeet huomioiden riittävästi ja riittävällä tasolla”, Nousu Wellnessin myyntijohtaja Tiina Hakkarainen sanoo.
 
Paketti koostuu kuntosaliharjoittelusta, ohjatuista ryhmä- ja vesiliikuntatunneista, kuntotestaus- ja hierontapalveluista sekä virtuaali- ja verkko-ohjauspalveluista.
 
”Jokaiselle Nousu Wellness -käyttäjälle suositellaan tehtäväksi säännöllinen kuntokartoitus. Se luo perustan yksilöllisille liikuntasuosituksille yhdessä mobiilisovellukseen annettavan henkilökohtaisen datan avulla.”
 
Sovellus toimii yhdessä Nousu-toiminnanohjausjärjestelmän kanssa. Yrityksen johdolle se tuottaa tietoa siitä, miten liikuntapalveluita on käytetty ja millaista terveyshyötyä ne ovat luoneet.
 

Jaa artikkeli:

Tutustu muihin artikkeleihin