Siirry suoraan sisältöön
Naisen tukka hulmuaa tuulessa.

Alan vaihtaminen

Alan vaihtaminen voi tuntua pelottavalta ja työläältä, mutta yhtä lailla se voi johtaa tyytyväisempään työelämään.

Oletko vaihtamassa alaa tai ainakin suunnittelemassa sitä? Et ole yksin, kertovat tutkimukset. Arviolta jopa yli puolet työntekijöistä kouluttautuu työuransa aikana uuteen ammattiin, ja vajaa neljännes suunnittelee sitä parhaillaan.

Syitä alan vaihtoon on monia. Joskus innostus alaan hiipuu jo alan alkumetreillä tai työn todellisuus paljastuu tyystin toisenlaiseksi kuin oli kuvitellut. Joskus alanvaihto täytyy tehdä terveydellisistä syistä tai vaikkapa siksi, että asuinpaikkakunnan vaihdon jälkeen omalta alalta ei löydykään töitä. Oma ala voi myös kadota esimerkiksi digitalisaation takia. Alanvaihto voi olla jännittävä ja innostava mahdollisuus, joka johtaa aiempaa tyydyttävämpään ja merkityksellisempään työuraan.

Olemme koonneet tälle sivulle perustiedot siitä, mitä kannattaa huomioida kun suunnittelet alan vaihtoa. Sivun lopusta löydät hyviä vinkkejä alanvaihdossa etenemiseen.

Puntaroi monelta kantilta

Tämän päivän työmarkkinat ovat muuttuvia, ja monet vähintään harkitsevat alan vaihtoa jossain vaiheessa uraansa. On kaikkien etu, että teet työtä, joka tuntuu merkitykselliseltä ja jossa saat hyödyntää vahvuuksiasi. Joskus ainoa reitti tyydyttävään työelämään on kunnon uraloikka!

Jos suunnittelet alan vaihtoa, harkitse huolellisesti seuraavia asioita:

  1. Omat kiinnostuksen kohteet ja tavoitteet: Miksi haluat vaihtaa alaa? Mitä haluat tehdä työksesi ja miksi? Pohdi myös, miten uusi työ auttaisi sinua menemään tavoitteitasi kohti.
  2. Koulutus ja osaaminen: Tarvitseeko sinun kouluttautua uudestaan vai riittääkö lyhyempi ammatillinen täydennyskoulutus? Joskus voi olla, että nykyinen osaamisesi ja koulutuksesi riittää vallan mainiosti, kunhan vain saat kunnon perehdytyksen.
  3. Työmarkkinatilanne: Millainen on uuden alan työllisyystilanne nyt ja lähitulevaisuudessa? Hanki tietoa myös pidemmällä tähtäimellä, eli millaiseksi alan työllisyys- ja työmarkkinatilanne arvioidaan 10 vuoden päästä
  4.  Taloudelliset vaikutukset: Millainen on uuden alan palkkaus ja muut työsuhde-edut? Jos sinun täytyy hankkia lisäkoulutusta, selvitä, millaisia vaihtoehtoja sinulla on opintojen rahoittamiseen.
  5. Elämäntilanne: Millainen on elämäntilanteesi, esimerkiksi perhe-elämäsi ja asuinpaikkasi suhteen, ja miten alan vaihtaminen vaikuttaisi siihen? Löytyykö asuinpaikkakunnaltasi töitä uudelta alalta?
  6. Oletko varma, että sinun pitää vaihtaa alaa? Olisiko mahdollista hankkia uutta koulutusta, kehittää osaamista tai saada parempaa palkkaa nykyisessä työssäsi?

Testaa ja hae tukea

Koska kyseessä on suuri muutos, joka saattaa vaatia vuosien työn ja mahdollisesti suurtakin epävarmuuden sietämistä, on kylmäpäinen riskien arviointi tarpeen. Mitä sitten, jos uudelta alalta ei löydykään heti vakituista työtä, tai uuden alan opinnot alkavat venyä ja rasittaa perhe-elämää?

Jotta pystyisit tekemään harkitun päätöksen, pohdi myös, onko sinun mahdollista testata uuden alan työn todellisuutta jollain tavalla. Voitko kokeilla työtä esimerkiksi vapaaehtoisena? Vähintään haastattele jotakuta alalla työskentelevää, jotta saat realistisen kuvan siitä, millaista työ todellisuudessa on.

Muista myös nämä seikat:

  • Alan vaihtaminen on henkilökohtainen päätöksesi ja oikeutesi. Jos olet työsuhteessa, tarkista työsopimuksestasi velvoitteesi, kuten irtisanoutumisaikasi ja muut sinua sitovat ehdot.
  • Tutustu uuden alasi työehtosopimukseen. Se määrittelee työntekijän velvollisuudet ja oikeudet. Sieltä löydät myös tiedot esimerkiksi alan määräyksistä työntekijöiden koulutukseen liittyen. Työehtosopimuksesta selviää myös alan vähimmäispalkkaus ja lomien määräytyminen. Perehdy sopimukseen huolella, jotta vältyt ikäviltä yllätyksiltä.
  • Jos alan vaihto edellyttää kouluttautumista, sinulla on ehtojen täyttyessä oikeus hakea opintovapaata tai vuorotteluvapaata ja niihin liittyviä rahoja.
  • Myös esimerkiksi työajan lyhentäminen tai palkaton vapaa voi olla keino saada tilaa alanvaihdon tekemiseen. Voitte yhteisellä sopimuksella työnantajasi kanssa muuttaa työsuhteen ehtoja, kuten työaikaa, mutta huomioi, että muutos takaisinpäin edellyttää myös yhteistä sopimista.  

Muista myös, että joskus alan vaihto ei onnistu ainakaan ensimmäisellä yrityksellä. Sekin on täysin ok! Olet kuitenkin kerryttänyt uutta työelämäkokemusta ja saanut uusia taitoja ja verkostoja, joka on arvokasta kun otat seuraavan ammatillisen askeleen – oli se mihin suuntaan tahansa.

Tietokone

Jäsenetu: Up Partnersin uraportaali

Erton jäsenenä sinulla on käyttöoikeus Up Partnersin ylläpitämään uraportaaliin, josta löydät eväitä osaamisen kehittämiseen, työpaikan vaihtoon ja työhyvinvointiin. Voit myös osallistua Up Partnersin tuottamiin webinaareihin. Webinaarit tarjoavat tukea omien voimavarojesi vahvistamisessa ja suunnan löytämisessä.