Siirry suoraan sisältöön
Nainen ja mies tutkivat vihkon sisältöä.

Miten työehtosopimuksesta neuvotellaan?

Työehtosopimuksista neuvottelevat ammattiliittojen edustajat sekä työnantajaliittojen edustajat. Liiton neuvottelijat tarvitsevat kuitenkin tuekseen myös jäseniä. Mitä enemmän neuvottelevaan liittoon kuuluvia jäseniä on alalla tai työpaikalla, sitä parempia ehtoja työehtosopimukseen saadaan neuvoteltua. Jos alan työntekijöitä ei kuulu riittävästi neuvotteleviin ammattiliittoihin, silloin liitot eivät pääse neuvottelupöytään eikä sitä myötä lakia parempia ehtoja voida yrittää saada. Siksi kannattaa kuulua siihen ammattiliittoon, joka neuvottelee työehtosopimuksesi! 

Työehtosopimus on voimassa aina määräajan ja se neuvotellaan siten aika ajoin uudelleen. Silloin kaikista työehtosopimuksen ehdoista voidaan sopia toisin. Jäsenten tukea tarvitaankin myös aiemmin neuvoteltujen työehtojen ja etujen säilyttämiseen. 

Työehtosopimus muodostaa aina vähimmäistason ehdoille ja paremmista ehdoista voidaan sopia. Sopiminen tapahtuu omalla työsopimuksella tai paikallisesti työpaikalla. Erton luottamusmies, jonka asema perustuu työehtosopimukseen, neuvottelee tällaisen niin kutsutun paikallisen sopimuksen. Luottamusmies myös huolehtii, että työehtosopimusta noudatetaan työpaikalla.

Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry - yksityissektori

Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry:n muodostavat yksityissektorilla Erto, SuPer ja Tehy. Sote ry neuvottelee seuraavat yksityissektorin työehtosopimukset:

  • Yksityinen sosiaalipalveluala
  • Terveyspalveluala
  • AVAINTA
  • Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö
  • Työterveyslaitos

Yksityissektorilla Sote ry:llä on yhteiset (Erto, SuPer ja Tehy) luottamusmiehet. Sote ry järjestää myös koulutuksia ja tilaisuuksia jäsenliittojen jäsenille.