Siirry suoraan sisältöön
Silmälasipäinen nainen.

Sosiaalialan järjestössä työskentelevä

Kun liityt Ertoon, liityt samalla omaa ammattialaasi edustavan jäsenyhdistyksen jäseneksi. Jos työskentelet sosiaalialan järjestössä oma yhdistyksesi on Yksityisen sosiaali-  ja terveysalan ammattilaiset Ystea ry.

Ystea on maan ainoa sosiaalialan järjestöjen edunvalvontaan keskittynyt alan työehdoista sopiva yhdistys. Lisäksi Ystea on mukana sopimassa sosiaalialan palvelujen ja terveyspalvelujen työehdoista.

Liity jäseneksi

Miksi kannattaa liittyä Ertoon ja Ysteaan?

1. Olet mukana rakentamassa parempaa työelämää

Haluamme, että kaikki voivat tehdä työtä reiluilla ehdoilla. Mielestämme työelämän pitää olla myös tulevaisuudessa sellainen, että siellä kaikki jaksavat tehdä töitä ja siellä on hyvä olla. Näiden asioiden puolesta teemme töitä – joka ikinen päivä. Liittymällä jäseneksemme varmistat, että voimme tehdä työtämme myös jatkossa.

2. Saat vaikuttaa omiin työehtoihisi ja käyttämiisi palveluihin

Neuvottelemme sosiaalialan järjestöjen työehtosopimuksen yhdessä alan työnantajaliiton kanssa. Työehtosopimuksessa sovimme työntekijän puolesta mm. palkan vähimmäistason, palkankorotukset, lomarahan, palkalliset arkipyhävapaat, ilta-, yö- ja lauantailisät ja perhevapaiden palkat. Olemme neuvotelleet sopimukseen lakia paremmat ehdot muun muassa sairausajan palkan pituudesta, matka-ajan korvaamisesta ja lyhyemmistä työajoista.

Meille jokaisen jäsenen mielipide on tärkeä. Kysymme säännöllisesti jäsentemme kokemuksia ja mielipiteitä palveluistamme ja kehitämme niitä toiveiden mukaisesti.

3. Saat markkinoiden parhaimman oikeusturvan

Työelämän ikävien tapahtumien varalta tarjoamme jäsenillemme parhaimpiin kuuluvan oikeusturvan. Oikeusturvamme on olennaisesti parempi kuin useimmilla ammattijärjestöillä, joilla on pääsääntöisesti sekä jäsenen omavastuu että korvauksen enimmäisraja. Täysturva-jäsentemme oikeusturva kattaa kaikki oikeudenkäyntikulut, myös vastapuolen oikeudenkäyntikulut, jos juttu hävittäisiin. Täysturva-jäsenenämme et koskaan joudu itse maksamaan mitään, eikä mitään omavastuuta ole.

Starttiturva-jäsenillä on 20 000 euron kulukatto.

Lue lisää oikeusturvasta ›

4. Voit soittaa maksutta lakitiimimme työsuhdeneuvontaan kinkkisissä työsuhdekysymyksissä

Työsuhdeneuvonnasta saat maksutta apua työsuhteeseesi liittyvissä kysymyksissä. Juristimme ja asiantuntijamme antavat puhelimitse tietoja ja neuvoja esimerkiksi palkkaustasi, työaikojasi tai vuosilomiasi koskeviin kysymyksiin. Voit laittaa meille vaikka työsopimuksesi katsottavaksi työsopimuksen tarkistuspalvelun kautta ennen sen allekirjoittamista. Autamme myös esimerkiksi irtisanomistilanteissa ja yt-neuvotteluihin liittyvissä kysymyksissä.

5. Turvaat itsesi työttömyyden varalta

Täysturva- ja Starttiturva-jäsenyydet sisältävät myös jäsenyyden Koko-kassassa. Tämä tarkoittaa sitä, että jos täytät jäsenyys- ja työssäoloehdot, saat työttömäksi jäädessäsi ansiosidonnaista päivärahaa. Et siis jää pelkän Kelan peruspäivärahan tai työmarkkinatuen varaan.

6. Hyödynnä koulutukset sekä muut palvelut ja edut

Erto tarjoaa säännöllisesti erilaisia työelämäkoulutuksia ja paljon muuta. Katso kaikki Erton palvelut ja edut ›

Tietoa liittymisestä

Täytä verkkosivuillamme oleva jäsenhakemus ja odota vahvistusviestiä jäsenyydestäsi. Jäsenyytesi alkaa siitä päivästä, jolloin hakemuksesi saapuu Ertoon.

Jäsenmaksu

Erton jäsenmaksu on jäsenyydestä riippuen joko euromääräinen tai prosentuaalinen summa bruttopalkastasi. 

Kysyttävää?

Jäsenpalvelumme auttaa sinua liittymiseen liittyvissä asioissa numerossa 09 613 231 ma–pe klo 9.30–11.30 ja 12–14 sekä sähköpostitse osoitteessa jasenpalvelu@erto.fi.

 

Kädet_sydän

Sosiaalialan järjestöjen työehtosopimus

Tärkein ammattiliittojen tuottama palvelu on työehtosopimus. Työehtosopimus eli tes on ammattiliiton ja työnantajaliiton tekemä sopimus alan palkoista ja työsuhteen ehdoista. Tesseissä moni asia on sovittu paremmin kuin laki edellyttää eli niiden ansiosta työehdot ovat paremmat kuin ilman sopimusta.