Voiko työvuoroluetteloon luottaa?
Blogi

Voiko työvuoroluetteloon luottaa?

Kirjoittaja: Anne Kaattari Julkaistu:

Aloilla, joilla työpäivät ja työajat vaihtelevat, työvuoroluettelolla on suuri merkitys. Työvuoroluettelon perusteella työntekijä tietää, milloin töissä pitää olla, mutta työvuoroluettelolla on myös muita käyttötarkoituksia. Jaksamisen kannalta työvuoroluettelon tärkein tarkoitus on kertoa työntekijälle, milloin hänellä on vapaata. Mutta voiko työnantaja muuttaa työvuoroluetteloa kysymättä työntekijältä?

Jokaisella työpaikalla työnantajan pitää laatia työvuoroluettelo, josta ilmenee milloin työpäivä alkaa ja päättyy sekä milloin työntekijällä on oikeus taukoon. Työssä, jossa säännöllisen työajan sijoittelu ei vaihtele (esimerkiksi työtä tehdään arkipäivisin noin klo 8–16), tai jossa sovelletaan liukuvaa tai joustotyöaikaa, työvuoroluettelo saa olla toistaiseksi voimassa oleva. Liukuvaa työaikaa tai joustotyöaikaa koskeva sopimus korvaa työvuoroluettelon silloin, kun siitä ilmenevät työajan sijoitteluun sovellettavat periaatteet.

Työvuoroluetteloihin liittyvät säännöt löytyvät työaikalaista ja omasta työehtosopimuksesta. Eri aloilla voi siis olla vaihtelua siinä, kuinka pitkälle ajalle työnantajan pitää laatia työvuoroluettelo ja kuinka hyvissä ajoin työvuoroluettelo täytyy antaa työntekijöille tiedoksi. Kaikki työvuoroluettelot ovat kuitenkin sitovia – työntekijän pitää voida luottaa saamaansa työvuoroluetteloon.

Työvuoroluetteloa ei työnantaja voi yksipuolisesti muuttaa, vaan muutokset tehdään ensisijaisesti yhdessä sopimalla työntekijän kanssa. Työnantaja saa ehdottaa vuorojen vaihtamista tai siirtämistä, mutta työntekijällä pitää olla oikeus kieltäytyä muutoksesta. Toki työelämässä on hyvä olla joustava, mutta joustavuus toimii vain silloin kun se on molemminpuolista. Hyvällä työpaikalla asioista jutellaan avoimesti ja etsitään yhdessä hyviä ratkaisuja, kun taas huonolla työpaikalla vain ilmoitetaan yksipuolisesti muutoksesta ilman keskustelua.

Työnantajalla on yksipuolinen oikeus muuttaa työvuoroluetteloa vain, jos töiden järjestelyihin liittyy painava syy. Mikä sitten tällainen painava syy voi olla? Painava syy tarkoittaa jotain poikkeuksellista, eli sellaista, mitä työnantaja ei ole voinut tietää työvuoroluetteloa laadittaessa tai jotakin muuta ylivoimaista estettä. Työvuoroluettelon sitovuus ei saa olla esteenä työpaikan tuotanto-, palvelu- tai muun toiminnan jatkuvuudelle.

Jos työnantaja joutuu muuttamaan työvuoroluetteloa ennalta arvaamattomien tapahtumien vuoksi painavasta syystä, on muutoksesta ilmoitettava mahdollisimman pian työntekijälle. Jos työvuoro on jo ehtinyt alkaa, ei työvuoroluetteloa yleensä voi enää muuttaa kyseisen työvuoron osalta. Tällöin työntekijä tekee lisä- ja ylityötä, jos työvuoro pitenee. Lisä- ja ylityöstä on maksettava asianmukaiset korvaukset työehtosopimuksen tai työaikalain perusteella.

Ennalta arvaamaton syy voi olla esimerkiksi sairauspoissaolo, yllättävä tilaus tai sääolosuhde, mutta mikään näistä ei automaattisesti oikeuta työnantajaa muuttamaan yksipuolisesti työvuoroluetteloa. Pääsääntö on, että työvuoroluettelon muutoksesta pitää sopia työntekijän kanssa. Yksipuolisia muutoksia ei voi tapahtua päivittäin tai viikoittain jatkuvasti, koska silloin ei enää ole kyse ennalta arvaamattomasta syystä vaan työhön liittyvästä tavanomaisesta vaihtelusta. Jos työpaikallasi muutetaan työvuorolistaa yksipuolisesti usein, olethan ERTOn työsuhdeneuvontaan yhteydessä, jotta voimme selvittää, mistä on kyse.

Anne Kaattari
lakimies

Annen neuvotteluvastuulla on optikoiden työehtosopimus.