ERTO ja PRO antoivat taloushallintoalalle lakkovaroituksen

ERTO ja Ammattiliitto Pro ovat tänään ilmoittaneet lakosta taloushallintoalalle 9.2.–13.2.2022.

Jos taloushallintoalan työehtosopimusneuvotteluissa ei saavuteta sopimusta kahden viikon kuluessa, alkaa taloushallintoalan historian ensimmäinen lakko. ERTO ja Ammattiliitto Pro ovat tänään ilmoittaneet työnseisauksesta eli lakosta taloushallintoalalle 9.2.–13.2.2022 väliseksi ajaksi.

”Lakko peruuntuu, jos pääsemme työnantajapuolen kanssa sopimukseen ennen lakon alkamista. Meidän ensisijainen tavoitteemme on tietysti ollut ja on edelleen päästä sopimukseen ilman lakkoa”, muistuttaa Toimihenkilöliitto ERTOn puheenjohtaja Juri Aaltonen.

Toteutuessaan lakko koskee yrityksiä, jotka ovat Palvelualojen työnantajat Palta ry:n Taloushallintoalan työehtosopimuksen piiriin kuuluvia yrityksiä sekä lakkoilmoituksessa lueteltuja yrityksiä.

”Taloushallintoala kasvaa koko ajan ja menestyy erittäin hyvin. Työvoimapula on alan iso ongelma. Osapuolten yhteisenä tavoitteena pitäisi olla alan houkuttelevuuden parantaminen muun muassa varmistamalla riittävän hyvät työehdot. Työnantajan olisi kaikin puolin kohtuullista suostua liittojen esitykseen, joka nostaisi palkkoja teollisuuden työntekijöiden korotuksia vastaavasti ilman työehtoheikennyksiä”, Aaltonen jatkaa.

”Arvioimme lakon alaisissa töissä olevien määräksi noin 2500 taloushallinnon ammattilaista. Yleisimmät lakon alaiset tehtävät ovat kirjanpito ja palkanlaskenta”, Aaltonen jatkaa.

Taloushallintoalaa koskeva 17.1. alkanut liukumasaldojen kerryttämiskielto on edelleen voimassa ja jatkuu toistaiseksi. Kerryttämiskielto laajenee 27.1. kaikkiin lakkoilmoituksen kohteena oleviin yrityksiin. Liukumien kerryttämiskiellon aikana voi tehdä ylitöitä ylityökorvauksella.

ERTOn jäsenyhdistys Taloushallinnon ammattilaiset ry on maan ainoa pelkästään taloushallinnon ammattilaisten asioihin keskittynyt alan työehdoista sopiva yhdistys.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Juri Aaltonen, p. 040 553 8536, juri.aaltonen@erto.fi