ERTO jätti työtaisteluilmoituksen huolinta-alalle

Toimihenkilöliitto ERTO on jättänyt keskiviikkona 30.3. klo 13.00 työtaisteluilmoituksen Palvelualojen työnantajat PALTA ry:lle ja valtakunnansovittelijalle. Lakko toteutetaan kiirastorstaina 14.4.2022, mikäli huolinta-alan toimihenkilöitä koskevissa sopimusneuvotteluissa ei päästä sopuun ennen sitä. Lakko koskee kaikkea huolinta-alan toimihenkilöiden työehtosopimuksen piirissä tehtävää työtä, kiirastorstaille osuvissa työvuoroissa eli lakon piirissä ovat muutkin kuin vain ERTOn jäsenet.

Toimihenkilöliitto ERTO sekä sen jäsenyhdistys Logistiikan toimihenkilöt ry näkevät, ettei työnantajaliitto PALTAn viimeisintä esitystä (to 24.3.2022) työehtosopimusneuvottelujen tulokseksi voida hyväksyä. Ne katsovat, että 1,5 %:n yleiskorotus on tyrmistyttävän huono, kun huomioidaan alan viime vuosien erittäin hyvä tuloskehitys sekä työmarkkinoiden niin kutsuttu yleinen linja vuoden 2022 korotuksista.

Työnantajapuoli on esittänyt 0,4 %:n paikallista erää, jonka jakamisesta työntekijöiden kesken työnantaja voisi yksipuolisesti päättää. Tätä ei voida hyväksyä, sillä työehtosopimuksen yleiskorotuksilla pyritään kuitenkin turvaamaan edes jonkinlainen ansiokehitys kaikille toimihenkilöille tasavertaisesti.

“Mikäli työnantaja haluaa palkita yksittäisiä toimihenkilöitä erityisen poikkeuksellisesta suoriutumisesta, on työnantajalla siihen täysi oikeus ja kyky ilman, että syödään alan vähimmäispalkkojen kehittymistä. Olemme tilanteessa, jossa yritysten taloudellinen tilanne on poikkeuksellisen loistava ja inflaatio syö täysin yleisen linjankin mukaiset pienet palkankorotukset. Siksi on tyrmistyttävää, että työnantajat edes esittävät edellä mainittua pakettia”, sanoo ERTOon kuuluvan Logistiikan toimihenkilöt ry:n puheenjohtaja Marko Nurmi.

Nurmi pitää tärkeänä myös sitä, että toimihenkilöiden korotukset menevät linjassa työntekijäpuolen kanssa. Tiedossa on, että PALTA ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry ovat sopineet työntekijäpuolelle 54,74 €/kk korotuksen, joka tarkoittaa vähimmäispalkkojen nousevan n. 2,1 %:lla.

“Me haluamme, että toimihenkilöt ovat edes yleisen linjan arvoisia. Siksi kysymmekin: onko niin, ettei toimihenkilöiden tekemää työtä arvosteta yhtä paljon kuin muiden tekemää työtä?”, jatkaa Nurmi.

Lisätietoja:

Logistiikan toimihenkilöt ry:n puheenjohtaja Marko Nurmi, p. 040 862 3765, marko.nurmi@erto.fi

Toimihenkilöliitto ERTOn vt. edunvalvontajohtaja Juha-Matti Moilanen, p. 040 922 4840,
juha-matti.moilanen@erto.fi

Toimihenkilöliitto ERTOn asiantuntija Karo-Petteri Kuusisto, p. 040 834 2473,
karo-petteri.kuusisto@erto.fi

ERTOn jäsenyhdistys Logistiikan toimihenkilöt ry on autoliikenne- ja huolinta-alalla työskentelevien toimihenkilöiden ammattijärjestö.