Siirry suoraan sisältöön

Harjoittelupaikan haussa kannattaa olla aktiivinen ja rohkea

Työharjoittelussa hyvä asenne on tärkeä.

Mies puun juurella

Teksti: Soili Hämäläinen

Tampereen ammattikorkeakoulussa voi media-alalla opiskella kuvausta, leikkausta, äänisuunnittelua, käsikirjoittamista ja tuottamista. Suositulle alalle oli tänä vuonna 500 hakijaa, joista kymmenisen prosenttia sai opiskelupaikan.

Emma Haatainen ja Onni Kossi opiskelevat neljättä vuotta medianomiksi Tampereen ammattikorkeakoulussa.

Syksyllä 2022 Mediapoliksen studiossa oli käynnissä monikamera työskentely -kurssi, Emma Haatainen toimi ohjeistaa kuulokkeiden välityksellä, minkä kameran kuvaan siirrytään seuraavaksi.

Emma Haatainen teki lukiossa kaksoistutkinnon ja työskenteli jonkin aikaa ravintola-alalla. Koronan aikana työt loppuivat eikä alakaan tuntunut ihan omalta.

- Rupesin miettimään, että mua kiinnostaa esimerkiksi televisio, ja reality tai juontaminen vois olla kivaa, mutta ei kuitenkaan kameran edessä. Googlailemalla löysin medianomin. Nyt opiskelen tuotantolinjalla elokuva- ja tv-tuottamista, Emma kertoo.

Onni Kossille äänisuunnittelu oli luonteva valinta:

- Olen aikaisemmalta koulutukseltani muusikko/musiikintekijä. Sävellän paljon elokuvallista instrumentaalia musiikkia ja sitä kautta elokuvaääni alkoi kiinnostamaan. Isäni on myös alalla foley-hommissa, joten ala oli jo entuudestaan jokseenkin tuttu. 

Harjoittelu Helsingissä

Medianomin tutkintoon kuuluu 5 kuukautta pakollista harjoittelua.

- Hain jo ensimmäisenä opiskelijakeväänä harjoittelupaikkoja, mutta ne menivät minua kokeneemmille. Ensimmäisen varsinaisen harjoittelupaikkani sain toisen vuoden keväänä. Hain kuuteen paikkaan, joista yhdestä tuli "ehkä".  Edellisestä vuodesta oppineena kyselin myöhemmin perään muutamaan otteeseen ja sain kuin sainkin paikan, Kossi kertoo.

Koska ala on keskittynyt pääkaupunkiseudulle, harjoittelu edellyttää usein muuttoa sinne.

- Työharjoittelu Helsingissä vaatii sen, että työstä saisi kohtuullista palkkaa, jotta pystyisi kustantamaan Helsingissä asumisen, Kossi jatkaa.

Onni Kossi harjoittelijana Koko Suomi leipoo 9. kaudella kesällä -23. Kilpailijoiden haastattelujen kuvaamisessa innovatiivinen säältä suojautuminen oli tarpeen.

Haataisen kohdalla paikka löytyi ystävän ja onnekkaan sattuman kautta. Hänen ystävänsä oli saanut harjoittelupaikan kameratiimistä Helsingistä ja pyysi mukaan. Ongelmana olivat kalliit vuokrat.

- Olin tosi epävarma omasta osaamisesta. Idea tuntui minusta vaikealta ja jännittävältä: neljä kuukautta keskellä talvea Helsingissä. Mutta jos pääsisin samaan harjoitteluun, voitaisiin vuokrata kämppä yhdessä.

Haatainen lähti kuin lähtikin mukaan, sai paikan ja nautti ajastaan tuotantoharjoittelussa rikossarjan kuvauksissa.

-  Sain ihan valtavasti ammatillista itsevarmuutta sen harkan aikana.  Meillä oli yhteensä 56 kuvauspäivää, ja siinä näki monia erilaisia kuvausten vaiheita ja pääsi tekemään paljon asioita.

Hyvä asenne tärkeä

Paikkaa hakiessa kannattaa tuoda omaa intoa ja osaamista esiin.

- Työnantajia kiinnostaa aina ensimmäisenä, kuinka kiinnostunut hakija on alasta. Suoranaista kokemusta ei tarvitse olla, mutta esimerkiksi koulussa tehtyjä projekteja kannattaa sisällyttää ansioluetteloon. Se, että on edes jotain voi merkitä paljon. Tässä motivaatio nousee isoksi tekijäksi, sanoo Kossi.

Haatainen pitää harjoittelua tärkeänä, koska siellä pääsee tutustumaan ihmisiin ja verkostoitumaan.

- Pystyy näyttämään siellä ammattikentällä, että täältä tulee uusia hyviä tekijöitä, että sitten valmistuttua vois päästäkin töihin, Haatainen pohtii.

Molemmat sanovat, että tärkeintä on hyvä asenne, oma-aloitteisuus ja tietynlainen sähäkkyys.

- Ole sinnikäs, Kossi ohjeistaa. Harjoittelussa ole hyvä tyyppi! Tervehdi työkavereita, ole ystävällinen. Pysy hereillä siitä, mitä tapahtuu. Jos olet epävarma, kysy apua. Mitään sopimatonta ei kuitenkaan tarvitse sietää!

- Laita viestejä suoraan tuotantoyhtiölle, tuo itseäsi esille jo ennen kuin sitä harkkaa lähetetään yleiseen hakuun, kehottaa Haatainen. Harjoittelussa ei tarvitse olla valmis. Tuotannoissa lähdetään aina vähän niin kuin nollista, työryhmässä opetellaan yhdessä, koska työ on tiimipelaamista kuitenkin.

Hyvä ohje voi olla myös Kossin ehdottama paksu nahka:

- Työnantajilla tai työkavereilla ei todennäköisesti ole pedagogista tutkintoa, joten nopeasti annettu palaute voi tulla suoraan, mutta ei henkilökohtaisesti. Media-alalla esimerkiksi kuvauksissa on aina kiire ja paine kaikilla.

Työelämävalmiuksia koulusta

Suuri osa harjoittelupaikoista saadaan verkostojen kautta. TAMKissa kutsutaankin vierailijoita kertomaan omasta työstään ja järjestetään erilaisia tilaisuuksia, joissa opiskelijat pääsevät tapaamaan ammattilaisia erityisesti Pirkanmaalta.

TAMKin liiketalous ja media -yksikön media-alan koulutuksessa työskentelevä lehtori Carolina Pajula pitää tärkeänä, että opiskelija saa hyvät työelämävalmiudet opiskelun aikana:

- Luovien alojen työtehtävät ovat usein urakkaluonteisia, ja siellä tarvitaan stressinhallintaa. On hyvä tuntea peruspelisäännöt sopimusten tekemisistä ja osata hakea apua ammattiliitoista. Olennaisia ovat myös oman osaamisen kunnioittaminen ja hinnoittelu sekä freelance-työskentelytaidot, vaikka ei toimisikaan yrittäjänä, Pajula painottaa.

TAMKissa on jo yli kymmenen vuotta ollut linjaus, että harjoittelusta on maksettava palkkaa ja sen myötä on saatu aikaan hyviä vastuullisen toiminnan muutoksia.

- Luovilla aloilla on pitkään ollut käytäntö, että harjoittelusta ei makseta mitään korvausta ja kuitenkin opiskelijoilta edellytetään aika ammattimaista toimintaa. Kymmenen vuotta sitten noin 30 % opiskelijoista sai palkkaa harjoittelustaan ja nyt viimeisinä vuosina jo 80-90 %.

Lehtori Carolina Pajula pitää huolta TAMKin media-alan opiskelijoiden työelämätaidoista.

 

Digmarit
Digmarit Digmarit ry on markkinoinnin, luovan alan ja ICT-alan ammattilaisten oma yhdistys. Digmarit on osa Toimihenkilöliitto Ertoa.

Jaa artikkeli:

Tutustu muihin artikkeleihin