Siirry suoraan sisältöön

Yksityiselle sosiaalipalvelualalle ei syntynyt vieläkään sopua – seuraavat lakot alkavat huomenna

Yksityisen sosiaalipalvelualan neuvotteluissa ei tänäänkään saavutettu sovintoa, joten alalle aiemmin ilmoitetut lakot alkavat huomenna 31.5. tietyissä varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun kohteissa sekä torstaina 1.6. tietyissä palveluasumisen kohteissa.

Nainen istuu kivetyksellä jalat koukussa
Erto, SuPer ja Tehy ovat lisäksi ilmoittaneet tänään koko yksityistä sosiaalipalvelualaa koskevan määräaikaisen ylityö- ja vuoronvaihtokiellon jatkamisesta keskiviikkoon 14.6.2023 kello 15 saakka. Ylityö- ja vuoronvaihto kielto alkoi 2.5.2023.
 
Lakoilla ja tänään jatketulla ylityö- ja vuoronvaihtokiellolla vaaditaan alalle riittäviä palkankorotuksia, joilla pienennetään perusteettomia palkkaeroja julkisen sektorin samankaltaisiin tehtäviin nähden. 
 
”Työnantajaliitto on tarjonnut julkisen sektorin korotuksia huomattavasti pienempiä palkankorotuksia, joiden myötä palkkaerot kasvaisivat entisestään. Emme voi hyväksyä, että julkinen sektori voi tehdä säästöjä ulkoistamalla sosiaalipalvelujaan yksityiselle sektorille, kun säästöt perustuvat yksityisen sektorin pienempiin palkkoihin”, toteaa Erton neuvottelija ja edunvalvontajohtaja Saara Arola.
 
Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtokiistaa on soviteltu valtakunnansovittelijan toimistolla maanantaista 8.5. lähtien. Sovittelua jatketaan maanantaina 5.6.2023.
 
Lisätietoja:
 Edunvalvontajohtaja Saara Arola, puh. 040 631 6521, saara.arola@erto.fi
 
Toimihenkilöliitto Erto on olemassa, jotta kaikilla olisi parempi työelämä. Erto on yhteiskunnallinen keskustelija ja neuvottelija, jonka 13 000 jäsentä työskentelevät yksityisillä aloilla asiantuntijatehtävissä. Erto neuvottelee ja sen jäsenet hyväksyvät vuosittain useita merkittäviä valtakunnallisia työehtosopimuksia ja palkkasuosituksia.
 
Erto, SuPer ja Tehy kuuluvat neuvottelujärjestö Sote ry:hyn, joka neuvottelee yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksesta Hyvinvointiala HALI ry:n kanssa. Yksityisellä sosiaalipalvelualalla työskentelee noin 70 000 työntekijää, joista Sote ry edustaa selvästi valtaosaa. Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta noudatetaan sosiaalialan palveluyksiköissä. Sosiaalialan palveluyksiköitä ovat mm. yksityiset vanhusten palvelutalot, mielenterveys- ja vammaispalveluyksiköt, päihdehuollon ja lastensuojelun yksiköt, ensi- ja turvakodit sekä yksityiset päiväkodit.
 

Jaa artikkeli:

Tutustu muihin artikkeleihin