Ystean Kesäkymppi
Kesällä 2023 Ystea tukee jäseniään kymmenellä eurolla erilaisiin tapahtumiin osallistumisessa.
Kesällä 2023 Ystea tukee jäseniään kymmenellä eurolla erilaisiin tapahtumiin osallistumisessa.
Käräjäoikeus katsoi asiassa tulleen selvitetyksi, että ylitöiden tekeminen oli täytynyt olla työnantajan tiedossa ja jatkuessaan niillä oli ollut myös työnantajan hyväksyntä. Osittain ylitöiden katsottiin tehdyn myös esihenkilönä toimineen toimitusjohtajan omasta aloitteesta. Käräjäoikeus määräsi työnantajan maksamaan Erton jäsenelle saamatta jääneitä palkkoja sekä odotusajan palkan viivästyskorkoineen.
Moni toivoo, että työelämässä asiat sujuisivat järkevällä maalaisjärjellä. Toiveena olisi, että työnantaja ja työntekijä ymmärtävät toisiaan ilman erillisiä sopimuksia tai sääntöviidakkoa. Käytännössä näin ei aina ole. Työelämä perustuu pelisääntöihin, mutta ne eivät ole aina helppoja ymmärtää.
Työsopimus on työelämän tärkeimpiä asiakirjoja. Silti se luetaan usein kiireessä – tai luotetaan siihen, että “kyllä asioista voidaan sopia myöhemmin”, tai ”kyllä työnantaja on varmasti ottanut myös työntekijän edut huomioon”. Kokemuksesta tiedämme, että juuri oletukset aiheuttavat eniten epäselvyyksiä ja ristiriitoja työsuhteen aikana.