Siirry suoraan sisältöön
Mielen päällä -valmennusten kuva: kolme henkilöä ja teksti tule mukaan parantamaan työssä jaksamistasi Erton ja Mieli ry:n Mielen päällä -valmennukseen.

Mielen päällä -valmennukset kevät 2024

Nykyinen työelämä on varsin usein henkisesti kuormittavaa ja me ammattiliittona tunnistamme tämän kuormituksen jäsenissämme. Mieli ry:n kyselytutkimuksen mukaan lähes joka toinen kokee hyvinvointia ja jaksamista vähentävää kuormitusta. Moni meistä ei palaudu kunnolla stressistä työpäivän aikana tai edes sen jälkeen, jolloin palautuminen jää riittämättömäksi.

Parhaimmillaan työ toimii voimavarana ja yleistä hyvinvointia edistävänä voimana. Siksi haluamme tarjota jäsenillemme mahdollisuuden tulla maksuttomaan Erton ja Mieli ry:n Mielen päällä -valmennukseen oivaltamaan, miten omaa työssä jaksamista voisi parantaa.  

Järjestämme kevään aikana Mielen päällä -valmennustilaisuuksia livenä kolmella eri paikkakunnalla. Valmennus on tarjolla toukokuussa myös webinaarimuotoisena.

Erton puheenjohtaja Juri Aaltonen on tavattavissa kevään tilaisuuksissa.

Valmennuksen sisältö

Pohdimme Mielen päällä -valmennuksissa Mieli ry:n asiantuntijan kanssa työssä jaksamiseen ja uupumuksen ennaltaehkäisyyn liittyviä kysymyksiä tehtävin, keskusteluin ja muiden toiminnallisten menetelmien kautta. 

Saat valmennuksesta tietoja, taitoja ja työkaluja oman mielenterveytesi, jaksamisesi ja työhyvinvointisi tueksi 💙.

Tule mukaan pohtimaan, miten sinä voisit sujuvoittaa arkeasi – se voi olla merkittävä muutos niin omassa kuin työyhteisösi arjessa!

Silmälasit

Mikä minua uuvuttaa ja innostaa työssäni?

Tiimalasi

Miten voin lisätä jaksamista työssäni?

Kädet_sydän

Mikä on työyhteisön merkitys jaksamiselleni?

Lenkkitossu

Miten palaudun?

Kenelle?

Maksuttomiin valmennuksiin ovat tervetulleita ihan kaikki omasta jaksamisesta ja työhyvinvoinnistaan kiinnostuneet. Valmennukset ovat kaikille avoimia, joten voit ottaa tilaisuuteen mukaan esimerkiksi kollegasi tai tuttavasi. Paikkoja on tarjolla reilu, mutta rajattu määrä, joten ilmoittauduthan mukaan ajoissa. 

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu oman alueesi livevalmennukseen tai webinaarimuotoiseen valmennukseen. Päädyt sinistä painiketta klikattuasi tapahtumakalenteriimme, josta löydät tarkempia tietoja oman alueesi tapahtumaan liittyen. Tilaisuuksissa on tarjolla pientä purtavaa.

Espoo

Aika: 6.3. klo 17.30–19.30.

Paikka: Hotelli Matts,
Tynnyritie 1, 02230 Espoo.

Tampere

Aika: 10.4. klo 17–19.

Paikka: Kokouskeskus Puistotorni,
Hämeenpuisto 28, 33200 Tampere.

Webinaari

Aika: 7.5. klo 1719.

Paikka: Teams-koulutus
verkossa.

Koli

Aika: 8.6.

Paikka: Koli,
Erton kesäpäivät.

Ilmoittautuminen avautuu myöhemmin.

Lue myös:

Lisätietoja Mielen päällä -valmennuksista saat: