Siirry suoraan sisältöön

Etelä-Savon aluejärjestön ylimääräinen kokous sekä kasvisruokakurssi Mikkelin Marttakeskuksessa

Tervetuloa Etelä-Savon aluejärjestön ylimääräiseen kokoukseen sekä kasvisruokakurssille Mikkelin Marttakeskukseen.

Etelä-Savon aluejärjestön ylimääräinen kokous sekä kasvisruokakurssi Mikkelin Marttakeskuksessa
Etelä-Savon aluejärjestön ylimääräinen kokous sekä kasvisruokakurssi Mikkelin Marttakeskuksessa.

Kutsumme kaikki Erton Etelä-Savon alueen jäsenet yhdistyksen ylimääräiseen kokoukseen Mikkelin Marttakeskukseen. Ylimääräisessä kokouksessa käsittelemme Erton Etelä-Savon aluejärjestön purkamista ja aluejärjestön hallitus esittelee kokouksessa jäsenistölle, purkutoimiin liittyvän talousselvityksen.

Ei kuitenkaan huolta huomisesta, sillä aluetoimijat järjestävät jatkossakin jäsenille vapaa-ajan virkistystoimintaa huolimatta siitä, että ry-toiminta halutaan purkaa. Käytännössä purkutoimissa on kyse siitä, että halutaan madaltaa toimintaan osallistumisen kynnystä ja järjestää tapahtumia ilman ry-muotoisen toiminnan byrokratiaa. Aluetoiminnan uudistusta on suunniteltu jo vuodesta 2021 yhteistyössä kaikkien Erton aluetoimijoiden kanssa.

Kokouksen jälkeen valmistetaan herkullista kasvisruokaa Mikkelin Marttojen johdolla. Kasvisruokakurssit ovat olleet viime aikoina erittäin suosittuja ja nyt saamme aiheeseen perehdytyksen mitä parhaimpien asiantuntijoiden eli Marttojen johdolla.

Kokoukseen voivat osallistua maksutta kaikki alueen jäsenet ja kokoukseen osallistujat voivat halutessaan osallistua myös kurssille maksutta. Paikkoja kurssille on rajoitetusti ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Kerro ilmoittautumisen yhteydessä lisätieto-kentässä, osallistutko vain kokoukseen vai sekä kokoukseen että kokkauskurssille.

Erton Etelä-Savon hallitus toivottaa osallistujat lämpimästi tervetulleiksi! 

Jaa artikkeli: