Siirry suoraan sisältöön

Taloushallintoalalle liukumasaldojen kerryttämiskielto 25.1. alkaen

Erto ja Pro ottavat käyttöön liukumasaldojen kerryttämiskiellon taloushallintoalalle keskiviikosta 25.1. klo 00.01 alkavista työvuoroista alkaen.

Mies naputtaa läppäriä meren äärellä.
Liukumasaldojen kerryttämiskielto on voimassa, kunnes liitot toisin ilmoittavat. Liukumasaldojen kerryttämiskiellolla painostamme työnantajia reiluun sopimukseen valtakunnallisissa työehtoneuvotteluissa.
 
Liukumasaldojen kerryttämiskielto koskee kaikkia taloushallintoalalla työskenteleviä, joiden työsuhteissa noudatetaan ainakin joiltakin osin valtakunnallista Taloushallintoalan työehtosopimusta.
 
Taloushallintoalan työehtosopimusta eli tessiä noudatetaan Palvelualojen työnantajat Palta ry:n jäsenyrityksissä. Tessin noudattamisesta on voitu sopia myös työsopimuksessa tai sitä voidaan muuten vakiintuneesti noudattaa. Liukumasaldojen kerryttämiskielto koskee kaikkia taloushallintoalan työtehtäviä ja niitä tukevia toimintoja. Liukumasaldojen kerryttämiskiellon piirissä ovat kaikki alalla työskentelevät toimihenkilöt riippumatta siitä, ovatko he Erton tai Pron jäseniä, jonkin kolmannen liiton jäseniä tai eivät minkään liiton jäseniä.
 
"Taloushallintoalalla on mennyt hyvin jo vuosia. Alan ammattilaiset ovat poikkeuksellisen sitoutuneita työhönsä ja joustavat tarvittaessa. Liika on kuitenkin liikaa. Työehtojen heikentämisvaatimukset ovat liikaa. Taloushallinnon ammattilaisetkin ansaitsevat reilut työehdot ja ostovoimaa turvaavat palkankorotukset", Erton puheenjohtaja Juri Aaltonen kommentoi tilannetta.
 
Liukumasaldojen kerryttämiskielto on voimassa kaikissa Palvelualojen työnantajat Palta ry:n taloushallintoalan jäsenyrityksissä sekä Taloushallintoalan työehtosopimusta ainakin osin soveltavissa esimerkkiluettelon yrityksissä. Katso täältä esimerkkiluettelo. Luettelo ei ole kattava eli siinä ei ole kaikkien liukumasaldojen kerryttämiskiellon piirissä olevien yritysten nimiä. Yksi helppo tunnusmerkki Taloushallinnon työehtosopimuksen soveltamisesta voi olla käytössä oleva liukuvan työajan järjestelmä, jossa liukumasaldot voivat ylittää 60 tuntia.
 
Liukumasaldojen kerryttämiskielto ei vielä tässä vaiheessa koske Accountoria, jossa sovelletaan Accountorin voimassa olevaa omaa yrityskohtaista työehtosopimusta.
 
Löydät vastauksia yleisimpiin kysymyksiin liukumakiellosta koostamastamme tietopaketista (pdf).
 

Mitä liukumasaldojen kerryttämiskielto tarkoittaa?

 
Ei liukumaa, mutta ylitöitä voi korotetulla palkalla tehdä.
 
Liukumien kerryttämiskiellon aikana tehdään enintään säännöllistä 7 tunnin 30 minuutin päivittäistä työaikaa. Jos se ei riitä, työpäivää ei saa pidentää liukumalla, vaan työntekijä voi pyytää esimieheltä luvan ylityöhön kutakin kertaa varten erikseen tai tietyksi lyhyeksi ajanjaksoksi. Luottamusmies voi pyytää ylityöluvan kaikkien työntekijöiden puolesta. Lisä- ja ylityöstä on maksettava korvaukset rahana, niitä EI voi vaihtaa vapaaseen.

Katso työehtosopimuksen mukaiset ylityökorvaukset (pdf) ›
 

Miksi liukumasaldojen kerryttämiskielto?

 
Taloushallintoala ansaitsee reilut palkankorotukset eikä alan työehtoja saa heikentää.
 
Taloushallintoalan työnantajia edustava Palta ry vaatii edelleen kuukausia kestäneiden neuvottelujen jälkeenkin isoja työehtoheikennyksiä eikä suostu lainkaan esittämään palkankorotuksia. Emme voi hyväksyä mm. loma-oikeuksien heikentämistä tai lomarahan vaarantamista. Vaadimme reilua kohtelua ja ostovoimaa turvaavia palkankorotuksia. Olemme tehneet tällaisen esityksen työnantajille, mutta työnantajat eivät tätä hyväksy ilman painostustoimia. Neuvottelut ovat jatkuneet tuloksetta kohta jo neljä kuukautta. Erto ja Pro ovat neuvotelleet lokakuusta 2022 lähtien Palvelualojen työnantajat Palta ry:n kanssa taloushallintoalan työehtosopimuksen jatkamisesta. Työehtosopimuskausi päättyi jo 30.11.2022, mutta neuvottelut junnaavat paikallaan.
 

Saanko kieltäytyä liukumasaldojen kerryttämisestä?

 
Taloushallintoalalla ei kenelläkään ole velvollisuutta tehdä pidempää työpäivää kuin 7 tuntia 30 minuuttia. Tämän työajan ylittävästä työajasta saa aina kieltäytyä eikä sen tekemiseen ole minkäänlaista velvollisuutta. Liukuvan työajan tekemisestä kieltäytyminen on täysin sallittua.
 

Muista pyytää erillinen lupa ylitöihin

 
Ylityölupaa voit pyytää esimieheltäsi esimerkiksi lähettämällä hänelle seuraavan viestin:
 
----
 
Hei,
 
Työruuhka on nyt sellainen, ettei sen tekeminen onnistu säännöllisenä työaikana. En halua nyt tehdä ylipitkää (yli 7 t 30 min) työpäivää ilman korotettua ylityöpalkkaa. Saanko ylityöluvan siksi aikaa, kunnes toisin ilmoitat ja ylityöstä maksetaan korotettua palkkaa? Ja saanhan ylityökorvaukset rahana?
 
Vastaathan tähän viestiin viimeistään huomisen aikana. Terveisin, x
 
----

Jos sinulla on kysyttävää

 
Voit olla aina tarvittaessa meihin yhteydessä. Apua saat Erton työsuhdeneuvonnasta ma–pe klo 8.30– 13.30, puh. 09 613 231.
 
Sähköposti liukumasaldojen kerryttämiskieltoon liittyville kysymyksille: lakko@erto.fi.
 
Jos asiasi on kiireellinen, pyydämme ensisijaisesti soittamaan työsuhdeneuvontaan.
 

Suosittele jäsenyyttä myös työkaverille

 
Välitä tämä viesti työkavereillesikin ja suosittele liittymistä Erton jäseneksi, sillä vain joukkovoimalla voimme parantaa Teidän työehtojanne! 
 
Erton jäsenyhdistys Taloushallinnon Ammattilaiset ry Talry on Suomen ainoa pelkästään taloushallinnon ammattilaisten asioihin keskittynyt alan työehdoista sopiva yhdistys.

Jaa artikkeli:

Tutustu muihin artikkeleihin