Siirry suoraan sisältöön

Erto antoi lakkovaroituksen yksityiselle sosiaalipalvelualalle

Toimihenkilöliitto Erto on antanut lakkovaroituksen yksityiselle sosiaalipalvelualalle.

Nainen istuu jalat koukussa

Lakko koskee tiettyjä yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta noudattavia ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikköjä sekä varhaiskasvatuksen työpaikkoja. 

Ympärivuorokautisessa palveluasumisessa lakko alkaa tiistaina 23.5.2023 klo 00.01. Työtaistelu koskee lakon aikana alkavia työvuoroja, eli ennen lakkoa alkanut työvuoro tehdään loppuun. Lakko päättyy lauantaina 27.5.2023 klo 23.59, jolloin palataan töihin. Varhaiskasvatuksessa lakko koskee työvuoroja, jotka alkavat tiistain 23.5.2023 klo 00.01 ja keskiviikon 24.5.2023 klo 23.59 välisenä aikana. 

Lakon alaisissa töissä on arviolta yhteensä noin 6500 työntekijää. Lakolla vaaditaan alalle riittäviä palkankorotuksia sekä alan muiden epäkohtien korjaamista.

Neuvotteluja yksityisen sosiaalipalvelualan palkankorotuksista käytiin koko kevään ajan. Erto ja muut työntekijäliitot vaativat alalle palkankorotuksia, joilla olisi pienennetty perusteettomia palkkaeroja julkiseen sektoriin nähden. Työnantajaliitto tarjosi julkisen sektorin korotuksia huomattavasti pienempiä palkankorotuksia eikä muistakaan alan ongelmia korjaavista kirjauksista päästy yksimielisyyteen, joten neuvottelut päättyivät tuloksettomina viime viikolla. 

”Jo nyt matalapalkkaisella ja työvoimapulasta kärsivällä yksityisellä sosiaalipalvelualalla maksetaan samasta työstä pienempää palkkaa kuin julkisella sosiaalipalvelusektorilla. Työnantajaliitto oli jo aiemmin sovitun työehtosopimuskirjauksen mukaan sitoutunut pienentämään alan palkkaeroja julkiseen sektoriin nähden. Silti työnantajaliitto tarjosi neuvotteluissa niin pieniä palkankorotuksia, että palkkaerot julkiseen sektoriin verrattuna olisivat vain kasvaneet entisestään. Miksi yksityistä sektoria saadaan käyttää säästökeinona, säästämällä työntekijöiden toimeentulosta?”, kysyy Erton neuvottelija ja edunvalvontajohtaja Saara Arola.

Työehtosopimuksen voimassaolo päättyi 30.4.2023. Koko yksityistä sosiaalipalvelualaa koskeva 2.5. alkanut ylityö- ja vuoronvaihtokielto on edelleen voimassa ja jatkuu 16.5. klo 13 saakka.

Lisätietoja:
Edunvalvontajohtaja Saara Arola, puh. 040 631 6521, saara.arola@erto.fi

Toimihenkilöliitto Erto on olemassa, jotta kaikilla olisi parempi työelämä. Erto on yhteiskunnallinen keskustelija ja neuvottelija, jonka 13 000 jäsentä työskentelevät yksityisillä aloilla asiantuntijatehtävissä. Erto neuvottelee ja sen jäsenet hyväksyvät vuosittain useita merkittäviä valtakunnallisia työehtosopimuksia ja palkkasuosituksia.

Erto, SuPer ja Tehy kuuluvat neuvottelujärjestö Sote ry:hyn, joka neuvottelee yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksesta Hyvinvointiala HALI ry:n kanssa. Yksityisellä sosiaalipalvelualalla työskentelee noin 70 000 työntekijää, joista Sote ry edustaa selvästi valtaosaa. Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta noudatetaan sosiaalialan palveluyksiköissä. Sosiaalialan palveluyksiköitä ovat mm. yksityiset vanhusten palvelutalot, mielenterveys- ja vammaispalveluyksiköt, päihdehuollon ja lastensuojelun yksiköt, ensi- ja turvakodit sekä yksityiset päiväkodit.

Korjattu 16.5. kello 15.00: korjattu ympärivuorokautisen palveluasumisen lakon kestoaikaa. 

Jaa artikkeli:

Tutustu muihin artikkeleihin