"Suojakypärä rakennustyömailla on itsestään selvää tänä päivänä, mutta onko esimerkiksi psyykkisen hyvinvoinnin turvaaminen toimistossa yhtä selvä asia?" kysyi Toimihenkilöliitto Erton puheenjohtaja Juri Aaltonen liiton edustajiston kokouksessa 24.5. Jyväskylässä.
"Esihenkilötyön tärkeyttä korostetaan juhlapuheissa, mutta käytännössä teot jäävät usein puuttumaan. Tarvitsemme esihenkilötyön aidon kunnianpalautuksen ja esihenkilöille kohdennetun kansallisen yleisesti saatavilla olevan luotettavan työturvallisuuskoulutuksen, Esihenkilön työturvallisuuskortin", Aaltonen jatkoi.
Työelämä muuttuu – esihenkilöt muutoksen ytimessä
Työelämä on Teollisuuden palkansaajat ry:n 16.5. julkaistun "Turvallista työtä – Työsuojelu teknologian, ilmaston ja väestörakenteen muuttuessa" -raportin esittämällä tavalla keskellä isoja muutoksia. Raportin ovat tehneet tutkijat Hanna Nurmi ja Lauri Kokkinen.
Raportti korostaa muun muassa esihenkilötyön tärkeyttä työelämän muutoksen hallinnassa.
"Esihenkilöt ovat työelämän muutoksen ytimessä ja tarvitsevat apua työturvallisuustyöhönsä, niin itsensä johtamiseen kuin alaistensa auttamiseenkin. Miten johtamisessa huomioidaan etätyön yleistyminen, työssä jaksamisen itseohjautuvuus ja vaikkapa työvoiman ikääntyminen ja maahanmuuttajien määrän kasvu?", kommentoi Aaltonen.
"Meillä ei ole varaa jättää esihenkilöitä kouluttamatta työturvallisuusasioihin. Tavoitteena pitää olla jokaisen esihenkilön osallistuminen työturvallisuuskoulutukseen", jatkaa Aaltonen esityksessään.
Työelämän haasteet liittyvät suurelta osin jaksamiseen ja työhyvinvointiin. Vuonna 2023 mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt jakoivat yleisimmän työkyvyttömyyseläkkeen syyn tuki- ja liikuntaelinten sairauksien kanssa.
Eläketurvakeskuksen mukaan kumpikin oli yksin syynä kolmasosaan myönnetyistä 17 705 työkyvyttömyyseläkkeestä. Mielenterveyssyistä eläkkeitä myönnettiin 5636 henkilölle ja tules-syistä 5684 henkilölle.
Tulevaisuuden työelämässä mielenterveyden haasteet tulevat korostumaan entisestään.
Työturvallisuuskeskus avaintekijä
Työturvallisuuskeskus on jo vuosia tarjonnut työntekijöille yleisen työturvallisuuskortin suorittamista. Päivän kestävä työturvallisuuskortti-koulutus on ollut erittäin suosittu.
Voimassa olevia kortteja on nyt noin 800 000 ja korttikoulutuksen suoritti vuonna 2024 noin 160 000 työturvallisuudesta kiinnostunutta. Isot luvut osoittavat, että työturvallisuuskortti on toimiva työturvallisuusosaamisen lisääjä työmarkkinoilla.
Samanlainen efekti tarvitaan esihenkilöiden osalta, mutta erikseen esihenkilöille suunniteltua työturvallisuuskorttikoulutusta ei ole tällä hetkellä.
"Esihenkilön työturvallisuuskortille on huutava tarve ja se sopisi erinomaisesti työmarkkinaosapuolten yhdessä hallinnoiman Työturvallisuuskeskuksen koulutusvalikoimaan ja siksi esitämme Työturvallisuuskeskukselle esihenkilön työturvallisuuskortin perustamista. Esihenkilön työturvallisuuskortti korostaisi esihenkilön roolia työturvallisuustyössä ja kannustaisi yhä useampia esihenkilöitä hakeutumaan koulutukseen", Aaltonen summaa.
Lisätiedot:
Juri Aaltonen, puheenjohtaja, p. 040 553 8536
Toimihenkilöliitto Erto on olemassa, jotta kaikilla olisi parempi työelämä. Erto on yhteiskunnallinen keskustelija ja neuvottelija, jonka 13 000 jäsentä työskentelevät yksityisillä aloilla asiantuntijatehtävissä. Erto neuvottelee ja sen jäsenet hyväksyvät vuosittain useita merkittäviä valtakunnallisia työehtosopimuksia ja palkkasuosituksia.