Siirry suoraan sisältöön

Ertolle tunnustus demokratian vahvistamisesta

Erätauko-säätiö on myöntänyt Toimihenkilöliitto Ertolle Suomen dialogiteko 2021 -tunnustuksen demokratian vahvistamisesta. Erto osallistui viime vuonna Poikkeusajan dialogit -kokonaisuuteen sekä koulutti omia työntekijöitään dialogien ohjaajiksi.

Nainen kirjoittaa vihkoon.
”Demokratian, luottamuksen ja keskustelukulttuurin vahvistaminen on pitkäjänteistä työtä. Sitä voi tehdä monin eri tavoin. Dialogi ja esimerkiksi Erätauko-menetelmä on yksi tapa tarttua toimeen. Arvostamme sitä, että monet ovat lähteneet liikkeelle. Se on voinut tarkoittaa erilaisten merkityksellisten keskustelujen ja tilaisuuksien järjestämistä, oman yhteisön keskustelukulttuurin vahvistamista, Erätauko-ohjaajaksi kouluttautumista tai vaikkapa erilaisiin dialogikokonaisuuksiin ja -hankkeisiin osallistumista”, sanoo Erätauko-säätiön toimitusjohtaja Laura Arikka.
 
”Erätauko sopii ammattiliiton työkalupakkiin loistavasti. Suomalainen työelämä kaipaa keskustelua, kokemusten jakamista ja yhteisen ymmärryksen rakentamista työpaikoilla”, sanoo Erton toiminnanjohtaja Teemu Miettinen.
 
Kaikki Suomen dialogiteko 2021 -tunnustuksen saajat julkistettiin ke 11.5.2022 Erätauko-säätiön verkkosivuilla ja some-kanavissa.
 
Lisätietoja:
 
Toiminnanjohtaja Teemu Miettinen, p. 040 660 3455, teemu.miettinen@erto.fi
 
Toimihenkilöliitto Erto on olemassa, jotta kaikilla olisi parempi työelämä. Erto on yhteiskunnallinen keskustelija ja neuvottelija, jonka 13 000 jäsentä työskentelevät yksityisillä aloilla asiantuntijatehtävissä. Erto neuvottelee ja sen jäsenet hyväksyvät vuosittain useita merkittäviä valtakunnallisia työehtosopimuksia ja palkkasuosituksia.

Jaa artikkeli:

Tutustu muihin artikkeleihin