Siirry suoraan sisältöön

Näin pääset irti töistä

Työasiat kulkeutuvat helposti mielessä vapaa-ajalle ja vievät tilaa palautumiselta. Tässä muutama vinkki, miten jättää huolet työpaikan oven taakse.

Silmät kiinni oleva nainen nojaa työtuolissaan taaksepäin.

1. Listaa tulevat tehtävät

 
Kirjoita työpäivän päätteeksi lista niistä asioista, jotka jäävät tehtäväksi seuraavaksi päiväksi. Näin sinun ei tarvitse yrittää pitää asioita mielessä ja stressata muistamisesta. Sen sijaan voit rentoutua, kun tiedät että asiat ovat ylhäällä. Tämä tapa opettaa pitkällä aikavälillä sen, miten paljon saat realistisesti aikaan yhden päivän aikana. Yksi työpäivä on rajallinen määrä aikaa, ja aivojenkin tarvitsee välillä palautua.
 

2. Tee konkreettinen muutos

 
Siirry konkreettisesti töistä “siviiliminään”. Työmatkapyöräillessä voit ottaa pidemmän mutta kauniimman reitin tai autoillessa kuunnella kivaa äänikirjaa. Ne auttavat muuttamaan mielentilaa. Lisäksi työvaatteiden vaihtaminen kotiasuun voi tukea työroolin karistamisessa harteilta. Keskittymistä vaativat harrastukset ovat myös tehokkaita, sillä esimerkiksi itsepuolustuslajeissa on kaiken huomion oltava harjoituksessa tai käy köpelösti.
 

3. Vaihda seuraa

 
Aivojen tuulettamiseen työpäivän jälkeen kannattaa etsiä apua ympäristöstä. Erityisesti lapset ja eläimet vievät ajatukset toiselle taajuudelle ja auttavat kiinnittämään huomion tyystin toisenlaisiin asioihin kuin töissä. Lasten ja lemmikkien kanssa joutuu myös tekemään keholla toisenlaisia asioita kuin työpaikalla, joten heidän seuransa auttaa monella tasolla. Myös keskustelu muista kuin työasioista ystävän tai uuden tuttavuuden kanssa vie ajatukset muualle.
 

4. Pysähdy tietoisesti

 
Voit tehdä myös pienen tietoisen läsnäolon eli mindfulness -harjoituksen. Pysähdy hetkeksi työpäivän jälkeen ja vie huomio hengitykseen ja kehoon. Tunnustele, onko niissä kireyttä, ja anna niiden vähitellen rentoutua hengityksen rytmissä. Päästä tietoisesti irti työasioista ja pidä huomio tässä hetkessä, hengityksessä ja kehossa, kunnes olet valmis jatkamaan päivää.

Jaa artikkeli:

Tarvitsetko apua työsuhteen ristiriitatilanteissa? Etkö ole vielä Erton jäsen?

Liity jo tänään Perusturva- tai Täysturva-jäseneksemme, tai päivität Kevytturva-jäsenyytesi ylöspäin, niin saat heti käyttöösi lakitiimimme työsuhdeneuvonnan! Pääset keskustelemaan suoraan työoikeuden juristin tai asiantuntijan kanssa. Vastaamme puheluusi nopeasti ja saat tyypillisesti apua jo saman päivän aikana. Edun arvo on noin 150 euroa per yhteydenotto, noin 300 euroa per tunti. Erimielisyyksien sovitteluavun saa Täysturva-jäsen heti liityttyään, Perusturva-jäsen kolmen kuukauden omavastuuajan jälkeen. Sovitteluavun arvo on jäsenelle jopa 10 000 euroa.

Liity jäseneksi

Tutustu muihin artikkeleihin