Siirry suoraan sisältöön

Super, Tehy ja Erto kokoontuvat päättämään työtaistelutoimista yksityisellä sosiaalipalvelualalla

Super, Tehy ja Erto eli Sote ry kokoontuu maanantaina ja tiistaina keskustelemaan ja päättämään yksityistä sosiaalipalvelualaa koskevista työtaistelutoimista. Toteutuessaan toimet koskisivat esimerkiksi yksityisiä hoiva-alan yrityksiä, kotipalvelua ja varhaiskasvatusta. Toimenpiteitä suunnitellaan vauhdittamaan neuvotteluja Hyvinvointiala Hali ry:n kanssa, sillä neuvottelut eivät ole edenneet toivotusti.

Nainen istuu lenkkitossut jaloissaan.
Sote ry:n keskeiset tavoitteet liittyen palkankorotuksiin ja työolojen kehittämiseen eivät ole edenneet. Neuvotteluja vaikeuttavat myös työnantajaliiton tekemät merkittävät heikennysesitykset.
Toimihenkilöliitto Erto on olemassa, jotta kaikilla olisi parempi työelämä. Erto on yhteiskunnallinen keskustelija ja neuvottelija, jonka 13 000 jäsentä työskentelevät yksityisillä aloilla asiantuntijatehtävissä. Erto neuvottelee ja sen jäsenet hyväksyvät vuosittain useita merkittäviä valtakunnallisia työehtosopimuksia ja palkkasuosituksia.
 
Super, Tehy ja Erto kuuluvat neuvottelujärjestö Sote ry:hyn. Sosiaalipalvelualalla työskentelee noin 70 000 työntekijää, joista Sote ry edustaa selvästi valtaosaa.
 
Lisätietoja:
 
Superin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola, p. 050 569 8710
Tehyn juristi Mirja Kinnunen, p. 040 681 5308
Erton juristi Camilla Heikkinen, p. 045 7884 0478
 
__________________________________
 
 

Super, Tehy och Erto sammankommer för att besluta om kollektiva stridsåtgärder i den privata socialservicebranschen

 
Super, Tehy och Erto, det vill säga Sote rf, sammankommer på måndag och tisdag för att diskutera och besluta om kollektiva stridsåtgärder riktade mot den privata socialservicebranschen. Om åtgärderna realiseras kommer de att gälla exempelvis privatföretag i omsorgsbranschen, hemtjänst och småbarnspedagogik. Åtgärderna planeras i syfte att påskynda förhandlingarna med Välmåendebranschen Hali rf, på grund av att förhandlingarna inte har gått framåt på önskat sätt.
 
Sote rf:s viktigaste mål i anslutning till löneökning och bättre arbetsförhållanden har inte framskridit. Förhandlingarna försvåras också av arbetsgivarförbundets förslag om kännbara försämringar.
 
Super, Tehy och Erto ingår i förhandlingsorganisationen Sote rf som representerar största delen av socialservicebranschens cirka 70 000 arbetstagare.
 
Mer information:
 
Supers avtalsförhandlare Jukka Parkkola, t. 050 569 8710
Tehys jurist Mirja Kinnunen, t. 040 681 5308
Ertos jurist Camilla Heikkinen, t. 045 7884 0478

Jaa artikkeli:

Tutustu muihin artikkeleihin