Siirry suoraan sisältöön

Liikunta-alan työehdoissa ja palkkatasossa on puutteita

Liikunta-ala houkuttelee varsinkin nuoria, vaikka alan työehdoissa ja palkkatasossa on toivomisen varaa. Katso vinkkimme liikunta-alan ammattilaisille.

Nainen sitoo lenkkareiden nauhoja.
Fitness-buumi tuonut Suomeen runsaasti uusia kuntosaliyrittäjiä viimeisen viidentoista vuoden aikana. Tilastokeskuksen mukaan kuntokeskusten toiminta lähes tuplaantui vuosina 2008–2015, mitattiin kasvua sitten yritysten lukumäärällä, henkilöstömäärällä tai liikevaihdolla. Vuonna 2015 kuntokeskusten toimialalla oli 426 yritystä ja ne työllistivät yli 1 800 henkilöä. Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto oli lähes 200 miljoonaa euroa. Vuonna 2016 Suomeen perustettiin peräti 27 uutta kuntosalia, eikä kuntosalibisnes ole siitä ollut hiipumassa.
 
Yksityisen liikunta-alan työsuhteisiin liittyvät ongelmat johtuvat osin tietämättömyydestä. Isoissa ketjuissa työlainsäädäntö tunnetaan yleensä erittäin hyvin, mutta pienissä yrityksissä tilanne saattaa olla toinen.
 
Jos yrittäjä ei tunne velvoitteitaan eikä työntekijä oikeuksiaan, soppa on valmis. Alalla ei ole työehtosopimusta, koska työnantajapuoli ei ole järjestäytynyt. Heillä on yhdistys, mutta halukkuutta työehtosopimuksen solmimiseen ei ole ollut.
 

Työntekijälle vieritetään yrittäjävastuuta

 
Usein personal trainer -sopimuksissa työntekijä kantaa yrittäjän vastuun.
 
Personal trainerin oletetaan etsivän omat asiakkaansa salilta, eli hän joutuu tekemään asiakashankintaa. Ohjaaja saa usein provikkapalkkaa, jolloin pohjapalkka on olematon. Jos asiakas jättää tulematta sovitulle tunnille, personal trainer jää ilman provisiotaan.
 
Muita tyypillisiä alan epäkohtia ovat ylitöistä tai pyhinä tehdystä työstä maksettavat korvaukset – niistä ei aina makseta työlainsäädännön mukaisesti.
 

Vinkit liikunta-alan työntekijöille:

 
1. Liity oman alasi ammattiliittoon ja työttömyyskassaan. Jäsenyys kerryttää ansiosidonnaista päivärahaa. Eli jos jäät työttömäksi, saat työttömyyskorvausta, jonka suuruus määritellään palkkasi perusteella.
 
2. Tee aina kirjallinen työsopimus. Jos et ymmärrä kaikkia sopimuksen kohtia, kysy ammattiliittosi asiantuntijalta neuvoa. Erton jäsenet voivat tarkistuttaa työsopimuksensa työsopimuksen tarkistuspalvelussa ennen sen allekirjoittamista. Lähetä sopimuksesi työsopimuksen tarkistuspalveluun ›
 
3. Jos olet työsuhteessa, muista, että yrittäjän vastuu on työnantajalla, ei työntekijällä.
 
4. Erton verkkosivuilta löytyy erinomainen tietopankki, johon kannattaa tutustua. Siirry tietopankkiin ›
 

Erto tekee palkkasuosituksia toimialoille, joilla ei vielä ole työehtosopimusta. Tutustu yksityisen liikunta-alan vähimmäispalkkasuositukseen ›

Jaa artikkeli:

Tutustu muihin artikkeleihin