Lainsäädännön muutokset haastavat työntekijöitä
Monia heikennyksiä on jo saatu lievennettyä tai estettyäkin, mutta työ jatkuu. Vain se, että mahdollisimman moni kuuluu ammattiliittoon, mahdollistaa tehokkaan edunvalvonnan muutosten keskellä. Lainsäädännön tuoman suojan heikentyessä liiton jäsenyyden merkitys korostuu entisestään.
Voimaan tulleet heikennykset – mitä jo tapahtui?
Monet lakiuudistukset ovat tulleet jo voimaan, kuten työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomissuojan heikentäminen, yhteistoimintalain heikentäminen, aikuiskoulutustuen ja vuorotteluvapaan lakkauttaminen, poliittisten ja myötätuntotyötaistelujen rajoittaminen, lakkosakkojen nostaminen, yksityisten työnantajien koulutusvähennyksen poisto, ei-verovelvollisten työnantajien koulutuskorvausten lakkauttaminen sekä monet sosiaaliturvaheikennykset.
Ertolla tärkeä rooli työntekijöiden puolustajana
Lisäksi vireillä on lakiuudistuksia, jotka eivät vielä ole tulleet voimaan. Ammattiliitot ovat mukana valmistelemassa työelämän lakeja ns. kolmikantaisissa työryhmissä. Erto tekee tätä työtä toimihenkilöiden keskusjärjestö STTK:n kautta. Olemme siis aina mukana työelämän lakimuutosten valmistelussa tuomassa työntekijöiden näkökulmaa esille sekä huolehtimassa ja vaatimassa, että hallituksen päättämät heikennykset torpataan tai ainakin toteutetaan mahdollisimman lievinä.
llman Ertoa ja muita ammattiliittoja heikennykset olisivat vieläkin kovempia. Joitakin heikennyksiä, kuten hallituksen suunnittelema ensimmäisen sairauslomapäivän palkattomuus, ns. sairaussakko, on saatu estettyäkin.
Lakiuudistusten tilanne
Alla olevasta taulukosta näet eräiden keskeisten lakiuudistusten tilanteen.
| Lakiuudistus |
Mistä kyse |
Tilanne |
| Perusteettomien määräaikaisuuksien salliminen |
Enintään vuoden pituinen määräaikainen työsopimus voidaan tehdä ilman perusteltua syytä, kun kysymys on työnantajan ja työntekijän välisestä ensimmäisestä työsopimuksesta. |
Hallituksen esitys annettu, suunniteltu voimaantulo 1.4.2026. |
Takaisinottovelvoitteen poistaminen alle 50 työntekijän yrityksistä |
Tuotannollisista tai taloudellisista syistä johtuvaan irtisanomiseen liittyvä työnantajan takaisinottovelvollisuus poistetaan alle 50 työntekijän yrityksistä |
Hallituksen esitys annettu, suunniteltu voimaantulo 1.4.2026. |
| Lomautusilmoitusajan lyhentäminen |
14 päivän lomautusilmoitusaika lyhenee 7 päivään |
Hallituksen esitys annettu, suunniteltu voimaantulo 1.4.2026. |
| Säästövapaan (=myöhemmin pidettäväksi säästetyn vuosiloman) pitämisen ajankohta |
Jatkossa työnantaja päättäisi säästövapaan ajankohdan, ei työntekijä (ellei muuta sovita). |
Kolmikantainen työryhmä valmistelee. |
| Yhteistoiminta-asiamiehen toimiston lakkauttaminen |
Yhteistoimintalain noudattamista valvovan yhteistoiminta-asiamiehen toimiston lakkauttaminen. |
Kolmikantainen työryhmä valmistelee. |
| Hallintoedustuksen soveltamisrajan laskeminen |
Henkilöstö voisi valita oman edustajansa yrityksen hallintoon 100 työntekijän yrityksissä (nyk. 150 työntekijän) |
Kolmikantainen työryhmä valmistellut. Eduskunnan käsittelyyn keväällä. |
| Tasa-arvolain muuttaminen |
Raskaus- ja perhevapaasyrjinnän vähentäminen mm. syrjintäperusteiden täsmentämisen ja työnantajan selvitysvelvollisuuden kautta. |
Hallituksen esitysluonnos on lausuntokierroksella, joka päättyy 8.2.2026. Eduskunnan käsittelyyn keväällä. Ehdotettu voimaantulo 1.9.2026. |
| Palkka-avoimuusdirektiivin voimaan saattaminen |
Miesten ja naisten samapalkkaisuuden periaatteen parempi soveltaminen mm. palkkauksen läpinäkyvyyden lisäämisen avulla. |
Hallituksen esitysluonnos on lausuntokierroksella, joka päättyy 9.2.2026. Eduskunnan käsittelyyn keväällä. Ehdotettu voimaantulo 18.5.2026. |
Jäsenyys on tärkeää muutosten keskellä
Vain jäsentemme tuella pystymme puolustamaan työntekijöiden etuja lainvalmistelussa. Vain jäsenenä saat myös henkilökohtaisen juristipalvelun silloin, jos työelämässä tulee mutkia matkaan.