Siirry suoraan sisältöön
Työsopimus

Työsopimus

Työsopimuksessa työntekijä sitoutuu tekemään työtä työnantajalle tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan.

 
Kun työsuhteen edellytykset täyttyvät, työnantajan on maksettava esimerkiksi työntekijän eläkemaksut. Jos työtä ei tehdä työsuhteessa, kysymys on yritystoiminnasta. Silloin työntekijän on itse huolehdittava muun muassa eläkkeestään eikä hänellä ole oikeutta vuosilomalain mukaiseen vuosilomaan tai lomapalkkaan.
 
Työsopimuslaki on tältä osin niin sanottua pakottavaa oikeutta. Työnantaja ja työntekijä eivät siis voi vapaasti sopia siitä, onko kysymys työsuhteesta. Alihankinta-, franchising- tai muuksi toimeksianto-, freelancer-, projekti- tai konsulttisopimukseksi otsikoitu sopimus voi näin ollen olla työsopimuslain mukainen työsopimus. Silloin työntekijällä on oikeus esimerkiksi palkalliseen lomaan.
 
Muuksi kuin työsopimukseksi otsikoidun sopimuksen tekijän, joka on Erton jäsen, kannattaa tarkistuttaa työsuhdeneuvonnastamme, täyttyvätkö työsuhteen edellytykset. Palvelu on tarjolla Täysturva-, Perusturva-, opiskelija- ja yrittäjäjäsenillemme.

Tarvitsetko apua työsuhteen ristiriitatilanteissa? Etkö ole vielä Erton jäsen?

Liity jo tänään Perusturva- tai Täysturva-jäseneksemme, tai päivität Kevytturva-jäsenyytesi ylöspäin, niin saat heti käyttöösi lakitiimimme työsuhdeneuvonnan! Pääset keskustelemaan suoraan työoikeuden juristin tai asiantuntijan kanssa. Vastaamme puheluusi nopeasti ja saat tyypillisesti apua jo saman päivän aikana. Edun arvo on noin 150 euroa per yhteydenotto, noin 300 euroa per tunti. Erimielisyyksien sovitteluavun saa Täysturva-jäsen heti liityttyään, Perusturva-jäsen kolmen kuukauden omavastuuajan jälkeen. Sovitteluavun arvo on jäsenelle jopa 10 000 euroa.

Liity jäseneksi

Lue teemaan liittyviä artikkeleita:

Katso kaikki ajankohtaiset