Siirry suoraan sisältöön
Laiton irtisanominen

Laiton irtisanominen

Työsuhteen päättyessä työnantajan on kirjallisesti ilmoitettava työsopimuksen päättymispäivä ja päättymisen syy.

Laissa ei ole tarkemmin määritelty, millä tarkkuudella irtisanomis- tai purkuperuste on ilmoitettava.
 
Tarkoituksena kuitenkin on, että työnantaja ilmoittaa todelliset päättämisperusteet jo työsopimusta päättäessään eikä vasta myöhemmin esimerkiksi mahdollisessa oikeudenkäynnissä. Työntekijän tulee siis jo päättämisilmoituksen perusteella voida arvioida päättämisperusteiden laillisuutta.
 
Näin ollen esimerkiksi pelkkä koeaika ei riitä päättämisperusteeksi. Päättämisperuste on ilmoitettava niin selkeästi, että työntekijä voi arvioida, onko purkaminen ollut koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallista tai syrjivää.
 
Jos epäilet, ettei irtisanomisesi ole laillinen, ota yhteyttä Erton työsuhdeneuvontaan.

Työsopimuksen päättymisen riitauttaminen

Kanne työsopimuksen lainvastaisesta päättämisestä on nostettava viimeistään kahden vuoden kuluessa työsuhteen päättymisestä. Kahden vuoden määräaika alkaa siitä päivästä, jolloin irtisanomisaika on kulunut umpeen. Jos kysymys on purkamalla tapahtuneesta työsuhteen päättämisestä, työsuhde on päättynyt purkupäivänä.

Korvaus työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä

Työnantaja, joka on työsopimuslaissa säädettyjen perusteiden vastaisesti päättänyt työsopimuksen, määrätään maksamaan korvausta työntekijälle.
 
Mikäli työntekijä on purkanut työsopimuksen työsopimuslaissa säädetyllä perusteella, joka on johtunut työnantajan tahallisesta tai huolimattomasta menettelystä, määrätään työnantaja maksamaan korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä.
 
Korvaus on vähintään kolmen ja enintään 24 kuukauden palkka. Luottamusmiehelle ja luottamusvaltuutetulle suoritettavan korvauksen enimmäismäärä on kuitenkin usein määritetty työehtosopimuksessa 30 kuukauden palkaksi.

Korvauksen suuruuden määrääminen

Kun päätetään korvauksen suuruus, otetaan työsopimuksen päättämisen syystä riippuen huomioon:
  • työtä vaille jäämisen arvioitu kesto ja ansion menetys
  • määräaikaisen työsopimuksen jäljellä ollut kestoaika
  • työsuhteen kesto
  • työntekijän ikä ja hänen mahdollisuutensa saada ammattiaan tai koulutustaan vastaavaa työtä
  • työnantajan menettely työsopimusta päätettäessä
  • työntekijän itsensä antama aihe työsopimuksen päättämiseen
  • työntekijän ja työnantajan olot yleensä
  • muut näihin rinnastettavat seikat

Lue aiheeseen liittyviä artikkeleita: