Hyötyä vai hauskaa?

Hyötyä vai hauskaa?

Kello on pitkälti yli puolen yön, kun ohjastamani jättiläisrobotit murtavat lopulta puolustajien vastarinnan ja vastustajan tukikohta kaatuu. Myhäilen onnesta ja voitonriemusta. Mutta samalla mietin, olisinko voinut käyttää aikani hyödyllisemmin? Valmistellut huomisen töitä ja mennyt aiemmin nukkumaan? Lue lisää >

Kolumni
Järki karkaa jos tunteet vievät

Järki karkaa jos tunteet vievät

Heräsin eräänä lauantaina kello 4.30 – sudentuntina, jolloin ihminen herää, jos kehon stressihormonitasot ovat liian korkealla. Takana oli hektinen työviikko ja toinen samanlainen edessä. Kun pettymykseltäni tokenin, ilahduin: nythän minulla on muutama tunti aikaa ennen kuin perhe herää. Voin siis hyvin tehdä ensi viikon esityksen! Lue lisää >

Kolumni
Koneet luovat uutta työtä

Koneet luovat uutta työtä

”Vakuutusvirkailijoille on koittamassa kylmät ajat”, mietiskeltiin Helsingin Sanomissa viimeksi helmikuussa 2018. Näitä uhkaa huokuvia ennustuksia lukiessa pitää muistaa, että koneiden on pelätty vievän työt jo 1800-luvulla. Tuolloin teollisuus käynnisti ensimmäisiä kehruukoneitaan. 1970-luvulla pelättiin robotteja, mutta jo aikaa sitten robotisoidut autotehtaat senkun rekrytoivat. Joko uusin uhka, tekoäly todella vie työt? Lue lisää >

Kolumni
Haussa moniosaaja yhteen lokeroon

Haussa moniosaaja yhteen lokeroon

Kuvittele, että lukion päättötodistuksessasi komeilisi suora rivi kymppejä. Fysiikka 10. Kuvataide 10. Liikunta 10. Mitä tekisit elämälläsi, jos kaikki ovet olisivat ainakin arvosanojen ansiosta avoimet? Hakisitko perinteisesti arvostettuun ammattiin lääkäriksi vai kenties taiteellisemmalle alalle arkkitehtuurin pariin? Siitä on tasan kymmenen vuotta, kun löysin itseni tuosta tilanteesta. Positiivinen ongelma, joka myöhemmin työelämään siirtyessäni osoittautuikin ongelmaksi. Lue lisää >

Kolumni